Konnunsuon vankilakirkko lakkautetaan

Konnunsuon vankilan kirkko riisutaan torstaina kirkollisista tunnuksistaan. Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen pitää kirkossa puoliltapäivin rukoushetken vankilakirkosta luovuttaessa. Kirkon lakkauttaminen on hyvin harvinainen tapahtuma Suomessa.

Konnunsuon vankila
Konnunsuon vankila
YLE Etelä-Karjala

Ennen Konnunsuon vankilakirkon kohtalon on kokenut ainoastaan Turun Kakolan vankilakirkko 2000-luvulla, kun Kakolan vankila lakkautettiin.

Kirkosta luopuminen herättää tunteita myös vankilan henkilökunnassa, kertoo vankilan johtaja Lea Lehtonen.

- Me ollemme niin paljon jo kaikkea kokeneet. Myllyn ja mankelin läpi ollaan menty jo kaksi ja puoli vuotta, kun lakkautuspäätös tuli. Tämä on yksi siinä sarjassa, mutta varmasti kirkon tunnusmerkkien poisto koskettaa enemmän tai vähemmän. Kirkko täyttyy meidän eläkeläisistä ja väestä jolla on hyvin pitkältä ajalta muistoja tilasta. Varmaan niin monta muistoa ja tunnetta kun on sitten ihmisiäkin, arvioi Lea Lehtonen.

Vankien viimeinen mahdollisuus astua kirkkoon

Vankilassa asuu vielä seitsemän vankia. Heille on annettu mahdollisuus osallistua kirkon viimeiseen tilaisuuteen.

- Totta kai on annettu mahdollisuus siihen, mutta vielä ei kukaan ole ilmoittanut halukkuudestaan, kertoo Lehtonen.

Eilen Konnunsuon vankilakirkossa järjestettiin viimeinen jumalanpalvelus. Tilaisuus oli osa Veteraanipäivän juhlallisuuksia. Konnunsuon vankilan toiminta loppuu tämän vuoden lopulla. Suomen Rikosseuraamuslaitoksella on toiminnassa tällä hetkellä 15 vankilakirkkoa.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala