Valitseeko grilli ihmisen?

Kaupoista löytyy grillejä joka lähtöön: on pientä, suurta, savustuspöntöllistä, pizzauunillista, kaasulla toimivaa ja perinteisempää hiilillä käytettävää pallogrilliä. Pohjalaisille grillin ulkonäkö ja käyttömahdollisuudet merkitsevät hintaa enemmän. Myös pallogrillille löyty oma vankka kannattajakuntansa.

grillit
Petri Kuikka / YLE

Grillimarkkinoilla trendin suunta on selvä. Suuret ja kalliit kaasugrillit tekevät kauppansa. Syynä on yksinkertaisesti se, että suuremmalla saa ruokittua ison porukan näppärästi.

- Sanotahan, että kaikki halvimmat grillit jää myymättä, että se iso pää loppuu kyllä ensimmäisenä. Tänä päivänä tehdään aina vaan enempi ja enempi ruokaa ulkona eli halutahan sinnekki laatua, kertoo Seinäjoen K-Raudan osastopäällikkö Veli Saari.

- suurempi grilli on tehokkaampi ja siinä on tilaa tehdä useammallekin henkilölle ruokaa. Sanotahan, että tänä päivänä vapaa-aikaa vietetään paljon kotona ja ystävien kanssa, sillon ei välttämättä pikkugrilli riitä, jos halutaan syödä suht samaan aikaan ja muutakin kuin makkaraa, Saari summaa.

Grillisesonki alkaa, kun lumi on vielä maassa

Grillikausi on alkanut alan kaupoissa jo tovi sitten. Ainakin Seinäjoella sesonki alkoi ensimmäisen kerran jo pääsiäisen alla. Grillikauppiaan sesonki on kuitenkin lyhyt ja tili on tehtävä kahden kuukauden aikana.

- Sitten kyllä vappu ja tietysti juhannus ovat ne suurimmat sesongit. Juhannuksen jälkeen sitten hiljenee huomattavasti, osastopäällikkö Veli Saari kertoo.

Grillin valinnassa painaa... ulkonäkö!

Vaikka grillejä on tarjolla lukuisia eri malleja, ehdottomasti suosituin on kolmepolttimoinen kaasugrilli, jonka hintahaitari on 250 - 400 euroa. Vähemmän myydään kuusipolttimoisia jättigrillejä, joiden hinta voi nousta lähelle tuhatta euroa. Hinta ei kuitenkaan ole se ratkaiseva asia, kun grilliä ollaan valitsemassa.

- Ulkonäkö tuntuu olevan tärkein kriteeri, ettei se hintakaan ole niin merkityksellinen. Toiseksi tärkein kriteeri on sitten se, että grillissä on se, mitä asiakkaat hakoo eli on valurautaparilaa, valurautapolttimot ja tietysti se koko, kertaa Seinäjoen K-Raudan osastopäällikkö Veli Saari.

Entä pitääkö grillin olla suurempi kuin naapurissa?

- No sitäkin esiintyy aina välillä, mutta tuskin se täällä Pohjanmaalla on kovin yleistä, kun täällä on suhteellisen vaatimatonta porukkaa, Saari nauraa.

Lähteet: YLE Pohjanmaa