Jopa 80 000 virolaista haluaisi töihin ulkomaille

Kymmenet tuhannet virolaiset suunnittelevat lähtevänsä ulkomaille töihin. Matalat palkat ja epävarma taloustilanne saavat yhä useamman virolaisen suunnittelemaan muuttoa ulkomaille pysyvästi.

Ulkomaat
Moni virolainen suunnittelee lähtevänsä töihin ulkomaille huonon työllisyystilanteen takia. Kuva kaupan kassalta Tallinnassa.
EPA/ Valda Kalnina

Viron sosiaaliministeriön tekemän tutkimuksen mukaan lähes puolet muuttoa suunnittelevista haluaisi tulla töihin Suomeen. Mahdollisesti ulkomaille töihin lähteviä työntekijöitä on Virossa noin 80 000. Heistä yli 40 000 on jo päättänyt lähteä ulkomaille töihin heti, kun sopiva työpaikka järjestyy. Suomi on heidän ensisijainen muuttokohteensa.

Viron sosiaaliministeriön selvityksen mukaan Virosta pysyvästi ulkomaille töihin haluavien määrä on kasvanut maan taloutta kouraisseen laman aikana. Kun talous toipuu ja työttömyys vähenee, kutistuu ulkomaille havittelevien määrä jonkin verran.

Nuorisotyöttömyys korkealla

Sosiaaliministeriön analyytikko Liina Malk sanoo erityisesti Viron nuorison olevan paljolti kypsynyt maan oloihin heikkojen työmahdollisuuksien takia. Alle 24-vuotiaista virolaisista on tuoreen tilaston mukaan vailla työtä peräti joka kolmas. Melkoinen osa nuorista haluaisi ulkomaille töihin, mutta kieli- ja myös ammattitaito yleensä puuttuvat.

Viron hallituksessa ei kansalaisten ulkomaille työhön lähtöä pidetä ongelmana. Ulkomailta saa hallituksen näkemyksen mukaan uusia kokemuksia ja taitoja, joita voi hyödyntää kotimaahan paluun jälkeen.

Saksa hakee sairaanhoitajia

Toukokuun ensimmäisestä päivästä lähtien helpottuvat virolaisten ja muiden itäeurooppalaisten mahdollisuudet siirtyä töihin muun muassa Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Näihin maihin ei tarvita enää työlupaa.

Muun muassa Virossa toimiva saksalainen työnvälitysfirma etsii parhaillaan peräti 600 sairaanhoitajaa Saksaan. Kaikkien kielitaito ei kuitenkaan riitä Saksalle.

Juuri kielikysymys tekee Suomesta virolaisten kaikkein halutuimman uuden työmaan.

Lähteet: YLE Uutiset