Laitila auttaa arkeologiakeskusta

Arkeologiakeskus Untamala Laitilassa saadaan kesällä avattua vuoden tauon jälkeen. Museoviraston tiukka taloustilanne pisti ovet vuosi sitten säppiin. Nyt Laitilan kaupunki on lupautunut vastaamaan arkeologiakeskuksen käytännön hoidosta.

Untamala, Seinäjoki
Untamalan arkeologiakeskus.
Vanhassa navettarakennuksessa toimiva Untamalan arkeologiakeskus on suljettu vuonna 2010.YLE

Arkeologiakeskus Untamala avautuu yleisölle kesäkuun seitsemäntenä, lupaa Laitilan kulttuurisihteeri Jukka Vehmas

Hän kertoo, että yhteistyössä Museoviraston kanssa on päästy sellaiseen tulokseen, että arkeologiakeskus avautuu täksi kesäksi ja toivottavasti vielä jatkossakin jollain systeemillä.

- Laitilan kaupunki vastaa tänä kesänä siitä, että keskuksessa on henkilökuntaa, ja hoitaa heidän palkkauksensa, kertoo Vehmas.

Tulevan kesänä keskukseen on tulossa muutama näyttely ja muinaiskorupaja.

-Koruseppä Johanna Iso-Järvenpää tuo tiloihin Vaskikäärme-korupajansa, ja pitää samalla keskusta avoinna. Korupajassa voi tutustua muinaiskorujen tekoon sekä itsekin kokeilla korujen valmistusta, kertoo Vehmas.

Näyttelyinä arkeologiakeskus Untamalassa nähdään metsästyksen ja kalastuksen historiasta kertova Turun museokeskuksen tuottama näyttely. Lisäksi esillä on Vakka-Suomen perinnekohteiden kasveja ja hyönteisiä esittelevä näyttely. Sen on koonnut Vakka-Suomen arvokkaat maisemat ja muinaisjäännökset -hanke.

Vehmas iloitsee siitä, että arkeologiakeskus nyt saadaan auki. Samalla hän muistuttaa siitä, että koko Untamalan kylä on tutustumisen arvoinen kohde.

-Tämä on oikea elävä museokylä. Nähtävää täällä on Untamalan historiallinen kyläraitti, kirkko, Sarkin museo ja kylätalo Ventola, jossa toimii kahvila. Alueella on myös kiintoisia kuppikiviä, kertoo Vehmas.

Arkeologiakeskus Untamalan tiloiksi Museovirasto on kunnostanut vanhan navetan. Keskus avattiin vuonna 2003, ja sen jälkeen se on ollut avoinna viime vuotta lukuunottamatta. Siellä on järjestetty kulttuuriympäristöön ja esihistoriaan liittyviä tapahtumia, näyttelyitä ja kursseja. Vuosittain keskuksessa on ollut kävijöitä vajaa tuhat.

Lähteet: YLE Turku