Olli Rehn: Kreikka ei ole ajautumassa velkajärjestelyyn

Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn ei pidä Kreikan ajautumista velkajärjestelyyn mahdollisena. Portugali-paketista Rehn taas korosti, että apupaketti tietäisi myös maan pankki- ja rahoitussektorin saneerausta.

Kasvaviin epäilyihin Kreikan ajautumisesta velkasaneeraukseen talouskomissaari vastaa entuudestaan tutulla tavalla. Rehnin mukaan Kreikan velkajärjestely ei ole osa EU:n ohjelmaa.

- Ei se mikään luonnonlaki ole, eikä myöskään Euroopan unionin kanta.

Rehnin mukaan Kreikan on nyt toteutettava reformiohjelmaa määrätietoisesti ja päästävä julkisessa taloudessa ylijäämään. Avainkysymys on se, että Kreikan on tienattava enemmän kuin syö ja kyettävä katkaisemaan velkaantumiskierre, Rehn sanoo.

- Näillä eväillä ja kasvua vahvistamalla Kreikalla on edellytykset selviytyä velkataakastaan, Rehn kertoo YLE Uutisille.

Rehnin mukaan Portugalin tukipaketti ei vapauta yksityistä sektoria vastuusta

Suomessa muun muassa sosiaalidemokraatit ovat asettaneet Portugalin avustuspaketin hyväksymiselle ehdoksi sijoittajavastuun lisäämisen tuen ehtoihin. Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan varsinainen sijoittajavastuulauseke tulee mukaan vasta EU:n pysyvään vakausrahastoon vuonna 2013.

Komissaari kuitenkin korostaa, että nykyinenkään paketti ei päästä yksityistä sektoria kuin koiraa veräjästä.

- Paketti tulee sisältämään Portugalin pankki- ja rahoitussektorin perusteellisen saneerauksen ja pääomarakenteen vahvistamisen. Esimerkiksi yksi pankki valtion tukea saanut pankki tullaan sulkemaan. Tämän pankin osalta yksityiset sijoittajat ovat jo kärsineet merkittäviä tappioita, Rehn kertoo.

Talouskomissaari Rehn on torstaina tavannut Helsinkiin kokoontuneita Euroopan keskuspankin edustajia.