Punkkipanta tai torjunta-aine estää koiran punkkitartunnat

Punkit ovat ihmisten ja eläinten ikävä vaiva. Nyt alkaa olla taas punkkiaika, sillä niitä esiintyy, kun lämpötila ulkona kipuaa yli jääkaappilämpötilan. Lemmikkien punkkitartuntoja voi onneksi torjua helposti.

punkit
Punkki koiran kuonossa.
Anu Rummukainen / Yle

Punkit eli puutiaiset elävät kosteassa heinikossa, josta ne tarttuvat ohi kulkevaan ihmiseen tai eläimeen. Punkkien elinpiiri on levinnyt jo pitkälle pohjoiseen Suomeen.

Punkin purema voi aiheuttaa epämiellyttäviä iho-oireita, mutta punkit levittävät myös vaarallista borrelioosi-bakteeria, joka aiheuttaa monenlaisia ja usein epämääräisen oloisia oireita, kertoo eläinlääkäri Sinikka Sarpanen Kuopion eläinlääkärikeskuksesta.

Borrelia-bakteeritartunnan saanut lemmikki voi olla ruokahaluton, väsynyt tai kuumeinen. Sillä voi olla niveloireita: nivelet ovat kipeät tai ne tulehtuvat. Oireet voivat tulla vasta viiveellä syksyllä, jopa vasta talvella. Jos koiralla on tällaisia epämääräisiä oireita, kannattaa otattaa koiralta borreliatesti.

Nopeus on valttia

Punkki vaatii tietyn ajan juodakseen isäntäeläimen verta ja sylkäistäkseen haavaan taudinaiheuttajan. Siksi punkki pitäisi saada pois iholta, heti kun sen on havainnut.

Ensisijainen punkintorjunta on lemmikin punkkisyyni. Koiran turkki on oikea punkkimagneetti. Ulkoilun jälkeen koira kammataan tai harjataan ja otetaan punkit pois apteekista saatavilla punkkipihdeillä. Eläimen punkkisyyni estää myös punkkien tulemisen kotiin ja tarttumisen ihmisiin.

Ehkäise ennalta

Punkkien tarttumista kannattaa ehkäistä ennakolla, ja eläimille on erittäin hyviä punkintorjuntavalmisteita. On eläimen iholle siveltäviä liuoksia, jotka kestävät esimerkiksi uimisen. Punkkipanta on myös hyvä ehkäisin, jos lemmikki suostuu sitä käyttämään.

Sarpanen neuvoo, että koiraa ei saa pestä muutamaan päivään ennen liuoksen levittämistä. Torjuntaliuos leviää rasvakerroksessa koko eläimeen. Liuoksen vaikutus kestää kuukauden, mutta jos koira ui paljon, vaikutusaika on lyhyempi.

Markkinoilla oleviin yrttitorjuntavalmisteisiin Sinikka Sarpanen ei luota yhtä paljon kuin tutkittuihin valmisteisiin. Lemmikki pitää viedä lääkäriin, jos punkin puremakohta turvottaa, kuumottaa, punoittaa tai erittää tai jos koira ontuu tai on väsynyt.

Lähteet: YLE Savo / Anja Hiltunen