Nuorten kuluttajien pääjoukko alkaa vihertyä

Yli puolet 15-30-vuotiaista suomalaisista arvioi olevansa ympäristöä ajattelevia kuluttajia. Sen sijaan yritysten ympäristöystävällisyyteen nuoret eivät usko. Ympäristöystävällisyyttä epäillään osin markkinointikikaksi.

Kotimaa

Tällaisia tuloksia saatiin edustavassa verkkokyselyssä, jonka tekee vuosittain 15/30 Research -tutkimusyhtiö. Kehityspäällikkö Mikko Ampuja näkee tuloksissa uutta.

- Noin viidennes tai neljännes nuorista elää ihan syvällä omassa elämässään ekologista ja eettistä elämää. Tämä vihreä aalto alkaa nyt kuitenkin lyömään läpi jo perinteisissä materialistisemmissa segmenteissä.

Aiemmissa tutkimuksissa on usein havaittu, että positiiviset ympäristöasenteet eivät tahdo näkyä kuluttamisessa. Ampuja näkee kuitenkin kyselyssä merkkejä muutoksista. Sellaisina hän pitää esimerkiksi mainintoja ekologisena pidetyn yrityksen tai kotimaisuuden suosimisesta.

Yrityksiltä toivotaan muutakin kuin voitontavoittelua

Alle kolmekymppiset ovat kriittisiä yritysten ympäristöystävällisyyden suhteen. Neljä viidesosaa epäili kyselyssä yrityksiä jonkinlaisesta viherpesusta. Yritysten ei uskottu todellisuudessa toimivan niin ekologisesti ja eettisesti kuin ne antavat ymmärtää.

Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että yrityksillä tulisi olla muitakin tavoitteita kuin voiton tuottaminen omistajilleen. Kehityspäällikkö Ampujan mukaan tuotteiden kehumisen rinnalla yritysten kannattaisi kertoa vaikkapa työllistämisestään. Pehmeämpiä arvoja yrityksiltä toivoivat etenkin naiset.

Rakenteet ratkaisevat

Kulutus- ja nuorisotutkija Minna Autio Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta myöntää, että muutos on aina lähtenyt nuorista. Tieto ekologisesta elämäntavasta kyllä lisääntyy, mutta teot ovat eri asia. Kuluttajan käsissä on vain osa asioista, tärkeintä ovat rakenteet, korostaa Autio.

- Se, miten nuoret ja ylipäänsä kuluttajat voivat toimia ympäristövastuullisesti, on sidoksissa paljon siihen, minkälainen on meidän liikennekulttuuri, minkälaisia päätöksiä me tehdään ostospaikkojen, asumispaikkojen , työpaikkojen suhteen.

Lähteet: YLE Savo / Kaija Kervinen