1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ranska palauttaa maorisoturin pään Uudelle-Seelannille

Ranskalainen Rouenin kaupunki on viimein saanut Ranskan hallitukselta luvan palauttaa tutkimusmatkailijoiden mukanaan tuoman maorisoturin pään takaisin Uudelle-Seelannille. Ennen pään lähettämistä sen kunniaksi järjestetään juhlava seremonia.

Ulkomaat

Maorisoturin pää päätyi Uudesta-Seelannista Ranskaan vuonna 1875. Tarkasti ei ole tiedossa, miksi se tuotiin Ranskaan.

Heimoperinteiden kunnioittamiseksi päästä ei ole saanut ottaa valokuvia. Sen kerrotaan olevan nuoren miehen pää, jolla on korkeat poskipäät, vinot hampaat ja karmaiseva viiltohaava toisen silmän tilalla. Ihoa peittävät kiemuraiset vihreät tatuoinnit. Päätä on käsitelty niin, että sen koko on kutistunut.

Rouenin kaupungin viranomaiset halusivat palauttaa kutistetun pään Uuden-Seelannin maoreille jo vuonna 2007, mutta Ranskan hallitus kielsi sen. Hallitus pelkäsi, että muille museoille tulisi paineita palauttaa omia muinaismuistojaan - kuten egyptiläisiä muumioita - niiden alkuperäisille seuduille.

Viime vuonna Ranskan senaatti kuitenkin teki maorisotureiden päiden palauttamisen sallivan poikkeuspäätöksen. Päitä arvellaan olevan ranskalaisissa museoissa 12 - 15 kappaletta.

Ennen kuin maorin pää toimitetaan laatikossa Uuteen-Seelantiin, sille järjestetään Rouenissa lähtöjuhla. Juhlassa paikan päälle saapuneet maorien kylänvanhimmat esittävät lauluja, rukouksia ja muita rituaaleja kuolleen soturin muistolle. Myös Uudessa-Seelannissa suunnitellaan kunnioittavaa seremoniaa, kun päälähetys saapuu perille 12. toukokuuta.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi