Samoa tekee aikahypyn

Tyynellämerellä sijaitseva saarivaltio Samoa tekee paluun tulevaisuuteen. Maa siirtyy uuteen aikavyöhykkeeseen ja samalla vuorokausirajan yli. Muutoksen myötä Samoa palaa samalle aikavyöhykkeelle, jonka se hylkäsi 119 vuotta sitten.

Ulkomaat

Pääministeri Tuilaepa Sailele Malielegaoin mukaan asiointi maan tärkeimpien kauppakumppaneiden, Australian ja Uuden-Seelannin kanssa helpottuu, kun Samoassa on sama vuorokausi kuin näissä maissa. Pääministeri muistuttaa, että nykyisellään Samoa menettää joka viikko kaksi työpäivää aikarajan vuoksi.

- Kun täällä on perjantai, Uudessa-Seelannissa on lauantai. Kun me olemme kirkossa sunnuntaina, tehdään Sydneyssa ja Brisbanessa jo bisnestä, Tuilaepa sanoi.

Samoa siirtyi vuonna 1892 itäisemmälle aikavyöhykkeelle helpottaakseen asiointia Yhdysvaltojen ja Euroopan kanssa. Nykyisin Australia ja Uusi-Seelanti ovat kuitenkin Samoalle Yhdysvaltoja ja Eurooppaa tärkeämpiä kauppakumppaneita.

Muutos astuu voimaan 29. joulukuuta. Muutoksen jälkeen Samoa joutuu hylkäämään mainoksensa, jonka mukaan se on maa, jossa on mahdollista nähdä aurinko viimeisen kerran joka päivä.

Vuonna 2009 Tuilaepa vaihtoi Samoan liikenteen oikeanpuoleisesta vasemmanpuoleiseksi, eli samanlaiseksi kuin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Lähteet: AP, AFP