Vuoden nuori eurooppalainen tanssii elääkseen

Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi valittiin tänä vuonna tanssija-koreografi Sam Vaherlehto. Jyväskylässä Eurooppa-päivänä palkittu tanssija kertoo, että tanssi on hänelle sielun ruokaa.

tanssi
Tanssi.
AP Graphics Bank

Tanssija Sam Vaherlehto oli iloisesti yllättynyt saamastaan nimityksestä ja otti vuoden nuoren eurooppalaisen kunniakirjan vastaan hymyssä suin.

-Euroopan yhdentymisestä on ollut minulle ihan konkreettista hyötyä, kun voin vapaasti matkustaa eri puolille Eurooppaa kiinnostavien työtehtävien perässä, Vaherlehto kommentoi.

Eurooppanuorten mielestä kansainväliselle uralle tähtäävä ja jo paljon ulkomailla esiintynyt ja kilpaillut Sam Vaherlehto on todellinen nuori kosmopoliitti ja siksi osuva valinta vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi.

- Sam Vaherlehto on nuori, positiivinen ja vahvasti kansainvälinen henkilö ja siksi oivallinen esikuva eurooppalaisille nuorille Suomessa ja muuallakin Euroopassa , Eurooppanuorten puheenjohtaja Matti Niemi perustelee valintaa.

Kykykisan voitto vei koko kansan tietoisuuteen

Balettitanssija ja koreografi Sam Vaherlehto valmistui Kansallisoopperan Balettioppilaitokselta vuonna 2007. Hänellä on useita showtanssin ja hip hopin Suomen mestaruuksia sekä kolmas sija Pohjoismaiden nuorten balettitanssijoiden kilpailussa.

Koko kansan tietoisuuteen Vaherlehto tuli viime vuonna Nelosen Dance-ohjelmasta, jossa hän nappasi ylivoimaisen voiton. Sen jälkeen keikkaa on piisannut ympäri Suomen.

-On ollu kiirettä ja tekemistä riittänyt. Kisa on muuttanut elämää sikäli, että kun tietoisuus on kasvanut, on tullut lisää keikkaa, sanoo Vaherlehto.

Näytä joku muuvi

Omien esiintymisten ohella Sam opettaa street-tanssia StepUp Show Schoolissa. Toisinaan tanssiopastusta tullaan kyselemään vapaa-ajallakin.

-Baarissa joskus tullaan kysymään, et hei, ootko sä se tanssija, et näytä mulle joku muuvi, jota mä voin toistaa, Sam kertoo.

Yleensä ammattilainen suosittelee aloittelijalle yksinkertaisia tanssiliikkeitä. Esimerkiksi kesäjuhlissa kannattaa lähteä pienestä liikkeelle, ettei heti tule hiki ja hienot vaatteet kastu Perinteinen sivulle, yhteen -tyyli on Vaherlehdon mukaan oiva alku.

-Kun on helpot jalat, niin siihen sitten lisätään yläkroppa mukaan ja voi ottaa vaikka naksutuksia sormilla. Sitten voidaan ottaa vaikka hartiat mukaan, että aina kun ottaa askeleen sivulle, niin samaan aikaan saman puolen olkapää työntyy eteen, Vaherlehto neuvoo.

Suomalainen ei kehtaa

Millä silmällä tanssija katsoo suomalaisia parketin partaveitsiä: olemmeko me niin jäyhiä ja jäykkiä kuin usein väitetään?

-Sanotaan näin, että suomalaisessa kansasssa on potentiaalia tanssiin, mutta ei uskalleta irroitella ja pistää menemään. Se on se kynnyskysymys, Vaherlehto toteaa.

Itse hän ei voi elää ilman tanssia. Tanssiminen on Vaherlehdolle työ ja elämäntapa.

- Se on mun kropassa, että mä tarvin liikuntaa, tanssia ja musiikkia. Se on sielun ruokaa, Vaherlehto kiteyttää.

Lähteet: YLE Keski-Suomi