1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Lupa rellestää jää pikkutuhmaksi kikatteluksi

Ohjaus: Bobby Farrelly, Peter Farrelly Alkuperäinen nimi: Hall Pass Alkuperämaa: Yhdysvallat 2011 Pääosissa: Owen Wilson, Jason Sudeiks, Jenna Fisher, Christina Applegate, Alyssa Milano K-13

Ylen aamu

Rick ja Fred ovat nelikymppisiä miehiä. Molemmat ovat olleet naimisissa jo iäisyydeltä tuntuvan ajan. He rakastavat vaimojaan, mutta eivät voi pitää silmiään ja mielikuvitustaan aisoissa, vaan haaveilevat jatkuvasti muiden naisten seurasta. Vaimot kertovat miesten tilasta psykologiystävälleen, jonka kehoituksesta he antavat miehilleen viikon loman. Tuon viikon aikana heillä on elokuvan nimen mukainen lupa rellestää mielensä mukaan, kunhan sen jälkeen palaavat kiltisti kotiin. Suunnitelma kuulostaa miehistä tietenkin unelmien täyttymykseltä. Viikon kuluessa he saavat kuitenkin huomata, ettei nelikymppinen sinkkumies ole kaksikymppinen ja että kotona oman kullan luona on kenties sittenkin paras olla.

Tämän keski-ikäisten miesten rellestysviikosta kertovan elokuvan ovat ohjanneet Farrellyn veljekset, jotka muistetaan edelleen parhaiten heidän jo yli kymmenen vuotta vanhasta komediastaan Sekaisin Marista (1998). Tuolla elokuvalla veljekset mullistivat totutut tavat tehdä parisuhdekomedioita. Hiukan kärjistäen voisi sanoa, että Farrelin veljesten elokuvissa ei tuolloin mikään ollut liikaa. Tässä uutuudessa pyritään samaan alatyyliseen räväkkyyteen, mutta entisiä kunnianpäiviä huomattavasti ujommin.

Lupa rellestää sekoittaa keskenään teinipoikamaista pissakakkahuumoria, nolostuttavia tilanteita, alastomia ihmisiä ja periamerikkalaisia perhearvoja korostavaa tematiikkaa. Vaikka yritys on kova ja vauhti melkoinen, niin todella räväkkää rellestelyä ei elokuvassa saada aikaiseksi, ja lopputulos jää lähinnä pikkutuhman kikattelun asteelle.

Lähteet: YLE Uutiset / Esko Rautakorpi

Lue seuraavaksi