Sankarivainaja haudan lepoon Joensuussa

Joensuussa vietetään tulevana sunnuntaina harvinaisia sankarihautajaisia. Haudan lepoon saatetaan 67 vuotta sitten Kivennavan Polviselässä kaatunut jääkäri Ilmari Mutanen.

sankarihauta
Seppele sankarivainajien muistomerkillä.
Kia-Frega Prepula / Yle

22-vuotiaana kaatunut Mutanen on yksi Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen löytämistä kentälle jääneistä kaatuneista. Kaikkiaan parinkymmenen vuoden aikana vapaaehtoisvoimin on löydetty noin 1 000 kaatunutta. Heistä on tunnistettu noin 300.

Suurin osa vainajista on haudattu Lappeenrantaan. Tunnistetut vainajat pyritään hautaamaan kotiseudulle.

- Yhdistys ottaa yhteyttä vainajien omaisiin ja kysyy heiltä muun muassa, haluavatko he sankarihautauksen kotipaikkakunnalle ja tehdäänkö hautaus Lappeenrannasa. Yleensä omaiset haluavat hautauksen sinne kotiseudulle, kertoo Jyrki Iivonen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksestä.

- Tilaisuudet ovat yleensä hyvin juhlavia ja tärkeitä. Hautajaiset ovat myös omaisille tärkeitä, vaikka sodasta on jo kauan. Omaisia vaivaa usein tietty epävarmuus siihen asti, kunnes asia saadaan selvitettyä, Iivonen kertoo.

Edellisen kerran Joensuussa vietettiin vastaavia sankarihautajaisia kaksi vuotta sitten. Kaikkiaan Joensuuhun on haudattu 84 sodissa kaatunutta ja jälkeenpäin löydettyä sankarivainajaa.

Ensi sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Anneli Lujanen