1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kulttuurilehtikatsaus 16.5.2011

Kulttuurilehtikatsauksessa käväistään vuoden 2061 suomalaiskodissa, tutustutaan helmillä ja makeilla väreillä tehtyyn vammaispoliittiseen taiteeseen ja hiljennytään pyhissä luonnonpaikoissa.

Tulevaisuuden koti kasvaa yrttejä ja tihkuu hunajaa. Kaj Kalin on saanut haltuunsa kristallipallon, ja valottaa siellä näkemäänsä tulevaisuutta Glorian koti –lehdessä (toukokuu 2011). Kalin kurkistaa toukokuiseen päivään vuonna 2061. Lämpömittarissa on 27 astetta, viisi astetta alle kesän keskilämpötilan.

Suomalaisia on jo seitsemän miljardia, ja ylivoimainen enemmistö heistä asuu kaupungeissa. Luonto on otettu sinne mukaan, sillä ”Kerrostalojen katoilla, parvekkeilla ja pihoilla viljellään elintarvikkeita ja mehiläisiä. Asunto-osakeyhtiöt kilpailevat syksyisin hunajalla, yrteillä ja vihanneksilla. Korttelimyyjäiset ovat kansanjuhla.”

Lapset oppivat materiaalitietoutta jo päiväkodissa. Esineitä ei enää arvoteta halvan hinnan vaan korjattavuuden, uusiokäytettävyyden ja kierrätettävyyden mukaan. Korjaus- ja kierrätysteknologian polyteknikkoja valmistuu alan koulusta, Franck-instituutista.

Mutta miltä näyttävät kodit viidenkymmenen vuoden kuluttua? Kalin kuvailee: ”Toisin kuin joskus luultiin, asunnot eivät ole digitaalisia ’älykoteja’, vaan ihan tavallisia…koteja. Niiden uutuushankinnat perustuvat yleensä perittyyn, entisöityyn tai kierrätettyyn.”

Kimallepinta kätkee ärhäkän sanoman

Uusimmassa Tulva-lehdessä (2/2011) kuvataiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen kertoo, millaista on olla yhtä aikaa taiteilija ja vammaispoliittinen aktivisti. Tekstiilitaidetta opiskelleen Wallinheimo-Heimosen teokset pursuavat helmiä, pitsejä ja makeita värejä. Koristeellinen kimallus on kuitenkin vain pintaa, sillä teokset ovat tiukkoja kannanottoja vammaisten oikeuksien puolesta.

Toimittaja Anne Moilanen kirjoittaa: ”Tällainen teos on esimerkiksi kullanvärisen mallinuken muotoon työstetty Julkista riistaa (2009), jonka innoittajana on ollut Ashley-hoito (Ashley Treatment). Sillä tarkoitetaan kehitysvammaisten pikkutyttöjen fyysisen kehityksen estämistä hormoni- ja leikkaushoidolla siten, että he jäävät paitsi henkiseltä kehitykseltään myös fyysisesti ikään kuin lapsen tasolle.”

Ashley-hoito on ääriesimerkki, mutta Wallinheimo-Heimosen mukaan juuri vammaisten naisten seksuaalisuus on Suomessakin vaiettu aihe. Perheen ja läheisyyden kaipuu on kuitenkin yleisinhimillinen tarve, taiteilija sanoo. ”Vaikka olisi vaikeasti kehitysvammainen ja kaupassa käyttäytyisi kuin pieni lapsi, alkaisi huutaa karkkia ja eikä ymmärtäisi, että maksetaan, niin sama ihminen silti haluaa parisuhteen. Tätä ei ymmärretä.”

Wallinheimo-Heimonen sairastaa itse OI-oireyhtymää, joka aiheuttaa luuston haurastumista. ”Olen vammainen nainen, joka on mennyt naimisiin, saanut lapsen, käyn töissä ja teen vielä taidetta. Sen takia olen joidenkin mielestä muka selviytyjä, tällainen sankarivammainen! Oletus siitä, ettei minulla vamman takia voisi olla näitä asioita, on tosi ärsyttävä.”

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosta on kehotettu vaihtamaan aiheensa kevyempiin laajemman yleisön miellyttämiseksi. Hän itse ilmoittaa tekevänsä vammaispoliittista taidetta niin kauan kun maailmassa on yksikin maa, jossa vammaiset eivät ole tasavertaisia yhteiskunnan jäseniä.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosta haastatteli Tulvaan Anne Moilanen.

Tunne on polku pyhään luonnonpaikkaan

Pia-Krista Rimppi hiljentyy kulttuurilehti Kaltion (2/2011) artikkelissa pyhissä luonnonpaikoissa. Sellaisen lähestyminen avaa ihmisessä moninaisia tuntemuksia.

”Tällaisen paikan henki alkaa avautua, kun tietää siihen liittyvää historiaa. Rakennetuissa paikoissa lähestyminen on helpompaa, niissä voi tutkia ja pohtia, mitä siellä on tehty. Siellä, missä pyhiksi on nimetty puita, kiviä, vuoria, jokia, putouksia ja tuntureita, on luotettava tunteeseen, jos ei tiedä paikan tarinaa.”

Saamelaisten pyhälle tunturille Saanalle kavutessaan Rimppi saa mukaansa oppaan. ”Juttelimme siinä kävellessämme, kun huomasin opaskyltin päällä meitä katselevan tunturihaukan. ’Olkaa nyt hiljaa’, se tuntui sanovan meille, ’niin lähdetään kiipeämään ylöspäin.’ Painottaakseen meitä seuraamaan itseään haukka hypähti portaille ja katsoi meihin. Aloimme seurata haukkaa hiljaisina.”

Pyhän kokeminen luonnossa vaatii kykyä tuntea. Toisinaan pelko voi asettua sen esteeksi.

”Terveellinen tunne koetaan nykyään elämää rajoittavaksi tekijäksi. Marjametsään ei uskalleta mennä yksin, kun pelätään karhua tai sutta. Ei muisteta, että tällaiset kohtaamiset olisi ennen tulkittu merkityksellisiksi tapahtumiksi eikä vain kauhistelun aiheeksi. -- Terve pelko voisi olla avaintekijä eettisessä luontosuhteessa ja auttaa meitä selviytymään ympäristöön kohdistuvista haasteista. Kunnioittamalla ympäristöään ihminen on ennenkin selviytynyt luonnossa niin, ettei tee suurta tuhoa, ja ymmärtänyt sen kautta paikkansa tässä maailmassa.”