1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Esa Pakariselle muistomerkki Varkauteen?

Edesmenneelle näyttelijä-muusikko Esa Pakariselle suunnitellaan muistomerkkiä Varkauteen. Kaupunginjohtaja Hannu Tsuparin mukaan vielä on kuitenkin auki kuka teoksen tekee ja millainen siitä tulee.

Kuva: Keijo Pesonen

Sivistyslautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle, että taiteilijaksi valittaisiin varkautelainen Keijo Pesonen. Pesosen ehdotus muistomerkiksi on puinen kohokuva eli reliefi Pakarisen tunnetuimmista hahmoista, Pekka Puupäästä, Severi Suhosesta ja Impi Umpilammesta.

Varkauden kaupunki harkitsee myös kilpailun järjestämistä aiheesta. Kaupunginhallitus palaa asiaan syksyllä. Pitkään Varkaudessa asuneen Esa Pakarisen syntymästä tuli helmikuussa kuluneeksi sata vuotta.