Tornio antaa autolla häiriköiville nuorille mahdollisuuden

Tornio antaa korttelirallia ajaville nuorille mahdollisuuden parantaa tapansa ennen yöllisen ajokiellon käyttöönottoa. Teknisten palvelujen lautakunta päätti keskiviikkona asettaa öisen ajokiellon sijaan kolmen kuukauden koeajan.

kortteliralli
Kortteliralli sai Kemin keskustan täyteen autoja.YLE / Risto Koskinen

Mikäli korttelirallia ajavat noudattavat koeaikana järjestyslakia eivätkä metelöi tai muulla vastaavalla tavalla häiritse yleistä järjestystä, ei Hallituskadun ja Jääkärinkadun ajokieltoa panna toimeen.

Ajokiellon asettamista on esittänyt Peräpohjolan poliisi, joka on saanut runsaasti palautetta häiritsevästä korttelirallista ja aamutunneille jatkuvasta kovaäänisestä musiikista.

Kemissäkin keskusteltu

Peräpohjolan poliisi on saattanut korttelirallista Kemissä aiheutuvat ongelmat kaupungin johdon tietoon. Ylikomisario Pertti Haapasalo kertoo, että mahdollisista toimista rallin kitkemiseksi poliisi keskustelee erikseen Kemin teknisen toimen kanssa.

Lähteet: YLE Perämeri