Huhtasuon koulu-päiväkoti tulee tarpeeseen

Huhtasuon uuden koulu-päiväkodin rakentaminen alkaa ensi vuoden keväällä. Elinkaarimallilla toteutettava kokonaisuus maksaa noin 35 miljoonaa euroa. Suunnitelmien mukaan ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön jo parin vuoden kuluttua.

elinkaarimallit
Havainnekuva Huhtasuon koulu-päiväkotikampuksesta
Jyväskylän kaupunki / Linja Arkkitehdit Oy

Uudet tilat saa tällöin käyttöönsä muun muassa Huhtarinteen koulu. Koulun rehtorin Kirsi Ruoppilan mukaan uusia tiloja on odotettu jo pitkään.

- Tarve on suuri, ja tätä on odotettu toistakymmentä vuotta. Lisää tilaa tarvitaan, ja ajat ovat muuttuneet. Esimerkiksi oppilaiden apuvälineille ei ole nykyisessä koulussa minkäänlaisia säilytystiloja.

Ruoppilan mukaan nyt ryhdytään miettimään mahdollisia väistötiloja, sillä on epäselvää voiko Huhtarinteen koulut toimia rakentamisen ajan nykyisissä tiloissaan. Huhtarinteen koulussa on liikuntavammaisia lapsia, joten väistötilojen löytäminen on haaste.

Lähteet: YLE Keski-Suomi