Venäläisyhtiö haluaa rakentaa Savitaipaleelle kylpylä-hotellin

Savitaipaleen Pettilän kylään suunnitellaan uutta kylpylä-hotellia. Venäläisyhtiö on kiinnostunut rakentamaan kylpylä-hotellin sekä korkeatasoisia huviloita kunnan omistamalle tontille Saimaan rannalla, uutisoi Länsi-Saimaan Sanomat.

Savitaipale
YLE Etelä-Karjala

Kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärven mukaan venäläisyhtiö on kiinnostunut rakentamaan kylpylä-hotellin sekä korkeatasoisia huviloita kunnan omistamalle tontille Saimaan rannalla. Alueella on jo tällä hetkellä venäläisten omistamia huviloita.

Hotellihanketta suunnitteleva venäläisyhtiö on jo käynyt alustavia neuvotteluja Savitaipaleen kunnan kanssa hankkeen toteutuksesta. Sopimus pyritään allekirjoittamaan jo kesän aikana.

Savitaipaleen kunta aikoo ensin vuokrata tarvittavat tontit venäläisyhtiölle. Kunnan tarkoitus on myydä tontit yhtiölle, kun rakennushanke on valmis.

Kylpylä-hotelliin on suunnitteilla 150 asiakaspaikkaa. Lisäksi kylpylän yhteyteen tulisi muutamia laadukkaita huviloita. Venäläisyhtiö suunnittelee tuovansa asiakkaita katamaraanialuksella Venäjältä. Kylpylää suunnittelevalla yhtiöllä on merkittävää risteilyliiketoimintaa Pietarissa. Lisäksi yhtiö aikoo hyödyntää Lappeenrannan lentoasemaa.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala