Luonto on lähellä Kärsämäen koulun oppilaita

Koulujen pihat kaupungissa ovat yleensä melkoisia asvalttiviidakoita, mutta toisin on Kärsämäessä. Muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevan kyläkoulumaisen opinahjon pienet pänttääjät pääsevät välitunneilla nauttimaan koulun isosta ja vehreästä puutarhasta – ja itse asiassa myös oppitunneilla!

Kärsämäki
Maanviljelyskin tulee tutuksi Kärsämäen koulun oppilaille, vaikka ollaan muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta.
Maanviljelyskin tulee tutuksi Kärsämäen koulun oppilaille, vaikka ollaan muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta.YLE / Jouni Koutonen

Parhaillaan Kärsämäen koulussa valmistaudutaan panemaan perunoita multiin.

Luokassa oli jo työvaiheita käyty ennalta läpi, ja Ilmari Kyröläinen joutui tiistaiaamuna opettaja Birgitta Revon tenttiin, mitä oli jäänyt päähän edellisen päivän oppitunnilla.

Pienen miettimisen jälkeen Aapisessa olleen kuvauksen yksityiskohdat pulpahtivat mieleen, ja Ilmari läpäisi tentin liehuvin lipuin. Muistin kätköissä olivat yön yli itäneet sellaiset termit kuin kylvöpenkki, vako ja siemenperuna, ja hoito-ohjeetkin olivat muistissa.

130-vuotisjuhliaan kesällä viettävän koulun puutarha oli vuosien saatossa päässyt pahasti rämettymään, mutta vanhempainyhdistyksen jäsenet alkoivat laittaa sitä viime syksynä kuntoon ylipuutarhuri Arno Kasvin ja kulttuurin monitoimija Kitta Saran opastuksella.

– Sinänsä tämä oli päässyt mukavasti villiintymään, että täällä saa lapsetkin leikkiä vapaasti, eikä tarkoitus ole vieläkään laittaa niin hienoon kuntoon, ettei täällä lapset voisi olla. Vanhemmat ovat tehneet pohjatyön, mistä lasten on hyvä jatkaa, perunamaata on tehty reilu aari, kertoo Kaarle Lounela vanhempainyhdistyksestä.

Syksyn talkoissa raivattiin jo pois pahimmat pöheiköt ja oppilaat istuttivat koulun rinteeseen Turun kulttuuripääkaupunkivuoden nimikkotulppaaneja. Nyt vuosikymmeniä uinunut opettajien kasvimaa pääsee jälleen hyötykäyttöön, ja kunnostusta tehdään vanhojen piirustusten pohjalta; tosin lehmää tuskin pihapiiriin enää tulee...

– Tämä on hyvä ja kiva asia, että voimme ihan käytännössä opiskella perunanviljelyä ja muutenkin, mistä kaikki kasvit ja muut saa alkunsa, ettei tarvitse kirjasta tutkia. Täällä se nähdään käytännössä joka vaihe erikseen, iloitsee luokanopettaja Birgitta Repo.

Käytännön biologiaa luonnon siimeksessä

Viettävässä lehdossa sijaitseva puutarha, kuten koko pihapiiri muutenkin toimii hyvänä oppimisympäristönä.

– Me tutkittiin eilen luupilla kaikkii puita, kiviä ja sammalta ja pieneliöitä. Aika pieniä löytyi kaikist puunraoista, kertoo ekaluokkalainen Aada Varjo.

– Etanaa löyty, sit löyty joku pieni koppakuoriaisen tapane, sit mä löysin näin pitkän madon, varmaan näin paksu, kuvailee Ilmari Kyröläinen käsillään parikymmensenttistä lieroa.

Tokaluokkalaisia Henni Tolosta ja Alina Marttista ötököiden tonkiminen ei niin kiinnosta, mutta metsäisestä maisemasta löytyy muuten kaikkea kivaa tekemistä.

– Leikitään täällä, ollaan piilosilla ja hypitään kivillä, ja tänne voi rakentaa majoja, kertovat tytöt.

Lähteet: YLE Turku