Kelpaiskos kimppakyyti?

Kimppakyytiä pusketaan liikkeelle toden teolla Uudessakaupungissa ja Mynämäessä. Kesän mittaan nähdään, miten juuri alkanut markkinointi puree.

kimppakyyti
Kimppakyyti.
YLE / Annika Martikainen

Punavalkoinen Rättisitikka kurvaa Uudenkaupungin Pyhämaan kyläkaupan pihalle. Kari Aalto kömpii autosta ulos. Hän vie kyläkaupan seinälle ilmoituksen, jossa kimppakyydin alkamisesta kerrotaan.

Samaan aikaan Juha Heikkilä odottelee postia mynämäkeläisestä painotalosta. Kimppakyytihankkeen uunituoreet esitetta on tarkoitus jakaa eri puolilla Mynämäkeä pitkin kesää.

Kimppakyydin starttaaminen ei ole sattuma näissä kunnissa. Kumpikin kuuluu hiilineurtaalikunta- eli hinku-hankkeeseen. Kun tyhjiä penkkejä saadaan autoissa täytettyä, ajokilometrit pysyvät kurissa ja päästöt ilmaan vähenevät.

Kimppakyyti tarjoaa myös kuskille matkaseuraa. Autottomalle vanhukselle kimppakyyti voi olla elintärkeä kun julkinen liikenne aina vain harvenee maaseudulla. Verottajan muutaman vuoden takaisen päätöksen mukaan kyytiläinen saa maksaa kuskille bensarahaa.

Iso potentiaali

Pyhämaan Matkailuyhdistystä johtava Kari Aalto näkee kimppahankkeen toteutumiselle hyvän tulevaisuuden.

- Pyhämaasta pääsee Uuteenkaupunkiin vain kahta tietä pitkin, eli melkein kaikki on menossa samaan suuntaan.

Mynämäkeläisistä joka kolmas kulkee työmatkan Turun suuntaan. Tämä on projektipäällikkö Juha Heikkilän mukaan valtava potentiaali.

Bensaa säästyy ja ympäristö tykkää, jos ihmiset innostuvat lähtemään liikkeelle kimpassa.

- Mynämäessä eläkeläiset ovat tällaista mahdollisuutta jo kyselleet kunnan sisäiseen liikenteeseen, sanoo Heikkilä.

Tieto kulkee netin kautta

Mynämäen ja Uudenkaupungin kimppahankkeet toimivat verkon välityksellä. Sekä kyytiin haluava että kyyditsijä ilmoittavat suunnitelmistaan nettiin.

Tekniikka hoitaa lopun ja kyydin varmistamisesta viestitetään sähköpostilla, puhelimella tai tekstiviestillä.

Lähteet: Yle / Lassi Lähteenmäki