Kai Lehtinen lumoutui Kiven kielestä

Taaborinvuorella valmistaudutaan kuumeisesti heinäkuussa koittavaan Seitsemän veljeksen ensi-iltaan. Näyttelijä-ohjaaja Kai Lehtinen onnistui välttelemään Kiven teosta Teatterikorkeakoulu-aikoihin asti, mutta sen jälkeen veljekset ovatkin pitäneet miehen otteessaan.

kulttuuri
Kai Lehtinen Syvälle salattu-kuvauksissa kesällä 2010.
YLE / Liisa Koivisto

Vaikka suuri osa Suomen koululaisista joutuu jossain välissä tankkaamaan Kiven Seitsemän veljestä, onnistui Kai Lehtisen väistellä kansalliskirjailijan merkkiteosta aikuiseksi asti.

- Koulussa varmaan pinnasin ne tunnit, kun Seitsemästä veljeksestä oli kyse. Sitten kun Teatterikorkea-aikoina alettiin tehdä Seitsemää veljestä, jouduin myöntymään sille, että minulla ei ollut mitään suhdetta teokseen, siihen, mistä siinä on kyse ja kuka sen on kirjoittanut. Kun jouduin itse Juhaniksi, ymmärsin, millaisesta projektista on kyse ja hämmennyin, kun olin onnistunut luistelemaan elämäni ilman tätä suhdetta.

Suomalaisesta törttöilystä lämmöllä ja ymmärryksellä

Taaborinvuoren katsomo täyttyy joka kesä ihmisistä, joille Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä ovat merkityksellisiä teoksia. Lehtisen mielestä taika on Kiven muodoltaan syvällinen kieli, jolla kuitenkin kuvataan huvittuneella sävyllä suomalaisuutta ja siihen kuuluvaa törppöilyä siinä missä myös kuolemaa, mystiikkaa ja muita vakavia kysymyksiä. Lehtisen mielestä teoksesta löytyy aina uutta ja veljesten viesti on se, että me olemme hyviä juuri sellaisina kuin me olemme.

- Kiven kieli kertoo niin paljon enemmän kuin itse voisi koskaan kuvitella, siksi se kiinnostaa vuodesta toiseen. Me emme ole sellaisia, joille maailmalla hurrataan, mutta onneksi hurraamme itse omalle mentaliteetillemme. Turhaa miedän on yrittää hännystellä ja tehdä itsestämme hienompia kuin olemme, ymmärrämme, sen, että me olemme mitä olemme, eikä tarvitse yrittää olla muuta. Kaikki, mitä erilaisista veljeksistä tulee esiin on häpeämättömän suomalaista.

Kiven kieli on asettanut Lehtiselle erityiset haasteensa tämänkertaisessa ohjaustyössä. Veljesten lisäksi näyttämöllä on läsnä kuollut isä, joka on kirjassa vain mainintana. Isälle on pitänyt kirjoittaa suuhun sanoja, jotka yleisö tunnistaisi Kiveksi.

-Tällä kertaa sakki, joka veljeksiä esittää kaipasi yhtenäistä tekijää. Tuli mieleen, miksi se ei voisi olla isä, vaikka hän ei veljeksille näykään. Itse luotan jonkinlaiseen sielunelämän kypsymiseen, niin siksi isä voi olla mukana kokoavana sieluna toteamassa tapahtumia, vaikka ei pysty niihin vaikuttamaan.

"Lukutaito on yliarvostettua"

Kiven teoksessa agraarikulttuuri murtui, kun maailma tunkeutui Jukolaan lukutaidon myötä. Lukemaan oppiminen antoi osalle veljeksistä avaimet perhe-elämään ja muutenkin sosiaaliseen nousuun, parhaimmillaan lakimieheksi. Vaikka kirjassa lukutaito on kaiken salpa, on Lehtisen mielestä tärkeämpiäkin asioita.

- Tuohon aikaan lukeminen tarkoitti maailman aukeamista ja sitä, että sitä oli mahdollista ymmärtää. Maailma kuitenkin kehittyy nytkin koko ajan. Siksi en välttämättä allekirjoita sitä, että pitää oppia lukemaan, vaan tarttisi oppia elämään, siitä olisin enemmän huolissani.

Lähteet: YLE Helsinki