Gartner: Nokian markkinaosuus laskee yhä

Matkapuhelinvalmistaja Nokian osuus maailman matkapuhelinmyynnistä oli tammi-maaliskuussa 25,1 prosenttia, kertoo analyysiyhtiö Gartner. Nokian markkinaosuus laski viime vuoden vastaavasta ajasta 5,5 prosenttiyksikköä ja vajosi alimmilleen sitten vuoden 1997.

Nokian pääkonttori Espoon Keilaniemessä. Kuva: Juha-Pekka Inkinen / YLE

Markkinaosuudeltaan toiseksi suurin oli Samsung, jonka osuus oli tammi-maaliskuussa 16,1 prosenttia. Kolmas oli LG 5,6 prosentin osuudella. Sekä Samsungin että LG:n markkinaosuudet laskivat viime vuodesta hieman.

Neljänneksi suurin markkinaosuus oli Applella. Sen osuus oli tammi-maaliskuussa 3,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 2,3 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan matkapuhelimien myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 19 prosenttia viime vuodesta.

Älypuhelimien myynti veti hyvin. Ensimmäisellä neljänneksellä myydyistä matkapuhelimista älypuhelimien osuus oli 23,6 prosenttia.

- Älypuhelimien osuus olisi voinut olla korkeampikin, mutta monet valmistajat raportoivat toimittavansa markkinoille uusia älypuhelinmalleja vasta toisella neljänneksellä. Uskomme, että kuluttajat lykkäsivät ostopäätöstään tämän takia, sanoo pääanalyytikko Roberta Cozza Gartnerilta.

Android älypuhelinalustojen kärjessä

Älypuhelinalustojen voimasuhteet muuttuivat tammi-maaliskuussa täydellisesti viime vuoteen verrattuna. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa Android piti markkinoiden kärkipaikkaa 36 prosentin osuudella. Toinen oli Symbian 27,4 prosentin markkinaosuudella.

Viime vuoden tammi-maaliskuussa Symbian oli kärkipaikalla 44,2 prosentin markkinaosuudella ja Android toisena 9,6 prosentin osuudella.

Microsoftin markkinaosuus oli tammi-maaliskuussa 3,6 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 6,8 prosenttia.