Kolari Etelä-Karjala-instituutin johtoon

Helsingistä kotoisin oleva Pertti Kolari aloittaa työnsä kesäkuun alussa. Hänen edeltäjänsä Kalle Michelsen ehti johtaa Etelä-Karjala-instituuttia yhdeksän vuotta.

Etelä-Karjala
Etelä-Karjalan instituutin johtaja Pertti Kolari
LUT Media / Timo Mikkola

Filosofian tohtori, dosentti Pertti Kolari on valittu Etelä-Karjala-instituutin johtajaksi. Hän siirtyy tehtäväänsä Lappeenrannan teknillisen yliopiston hallinnosta, jossa hän on toiminut varainhankinnan asiamiehenä viimeiset kaksi vuotta.

Sitä ennen hän toimi yliopistolla tutkimus- ja innovaatiopalveluiden tutkimusasiamiehenä sekä eri tehtävissä vuodesta 2001. Vuodesta 2002 hän on toiminut Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiön toiminnanjohtajana.

Helsingissä vuonna 1955 syntynyt Pertti Kolari työskenteli ennen LUT:iin tuloaan Työterveyslaitoksen ja HYKS:in tutkijana sekä tutkimus- ja yritysjohtotehtävissä teollisuudessa. Uransa aikana Kolari on kirjoittanut sata tieteellistä julkaisua.

Etelä-Karjala-instituuttia yhdeksän vuotta johtanut Kalle Michelsen jäi toukokuun alussa neljän kuukauden virkavapaalle. Pertti Kolari aloittaa instituutin johtajana kesäkuussa.

Etelä-Karjala instituutin päätehtävänä on tehdä akateemista tutkimusta maakuntaa ja sen lähialueita koskevista aiheista, sekä tuoda yliopiston tutkimus- ja opetustarjontaan yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen näkökulma.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala