1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rantasalmi

Raitti täynnä puhaltajia Rantasalmella

Suomen ensimmäistä valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä kuului, mutta myös näkyi Rantasalmella. Rantasalmen puhallinorkesterin 80 soittajaa marssi soittaen koko kylän halki yleisön suureksi riemuksi.

Rantasalmi
Rantasalmen puahllinorkseri marssii.
Rantasalmen puahllinorkserin marssi keräsi runsaan yleisön.YLE / Paavo Koponen

Päivän on ideoinut Suomen Puhallinorkesteriliitto, joka haluaa nostaa puhallinmusiikin näkyväksi osaksi suomalaista kulttuuritarjontaa. Rantasalmella onkin hienot perinteet puhallinmusiikissa. Nykyisen orkesterin perusti musiikinopettaja Risto Nyyssönen 1978. Sitä ennenkin toki soitettiin ainakin työväenyhdistyksen ja VPK:n piirissä.

Puhallinorkesteriliitto palkitsee erikoisimman esiintyjän tai esityksen ja tätä palkintoa tavoitteli myös Rantasalmen puhallinorkesteri jättimäisellä marssikokoonpanollaan.

Muuten Rantasalmen puhallinorkesteri viettää kiireistä elämää. Esiintymisiä omissa konserteissa, tilatuilla keikoilla ja teatteriesityksissä on noin viisikymmentä vuodessa, kertoo kapellimestari Marja Ikonen. Orkestereita on itse asiassa kolme. C-orkesterissa vasta-alkajat soittavat pari vuotta ja jatkavat sitten B-orkesterissa. Noin viiden vuoden kokemuksella pääsee A-orkesteriin. Ikähaarukka on noin kuudesta vuodesta vapaasti ylöspäin.

Uuden harjoituksen aiheena Rantasalmen puhallinorkesterilla on kuviomarssi, johon Marja Ikonen innostui Hamina Tattoo -tapahtumassa. Nyt marssittiin ihan suoraan viitenä kuudentopista soittajan jonona. Svengaavat marssikappaleet olivat Copacabana, The Final Countdown ja Power Rock. Soittajat ja katsojat iloitsivat tapahtumasta yhtä suuresti.

-Ohjelmistoa on harjoiteltu koko talvi ja marssimista keväällä heti kelin salliessa. Ja hienosti se meni, myhäili kapellimestari Marja Ikonen.

-Ei se soittaminen ja marssiminen vaikeaa ollut, mutta marssiessa soitin tärisee ja tarkkuus saattaa kärsiä, todistivat yksimielisesti klarinetisti Wilma Viljkakainen ja pasunistit Timo Sallinen ja Topi Huupponen. Oma haasteensa isossa marssirivistössä tosin on johtajan näkemisessä ja muiden soittajien kuulemisessa.

Yleisö oli täysin yksimielinen. Tapahtuma oli upea ja rantasalmelaisten on syytä olla ylpeitä sottajistaan

Lue seuraavaksi