Härkälintu lainasi soidinhuutonsa sonnilta

Silkkiuikun pienemmällä serkulla, härkälinnulla, on toukokuussa täydet pesintäpuuhat käynnissä. Urosten soidinhuuto kaikaa rantaruovikoissa hyvin tunnistettavalla sävyllä. Toisia se ihastuttaa, toisia vihastuttaa.

luonto
Härkälintu pesällään kaislikossa.
Härkälinnun ääntely muistuttaa härän mylvintää.Pentti Kallinen / YLE

Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja, Jari-Pekka Tyyskä, toteaa, ettei härkälinnun huuto jätä ketään kylmäksi. Tyyskä pitää härkälintua erikoisena tapauksena Suomen luonnossa.

- Härkälinnulla on todella nimensä mukainen ääni. Kun urokset pesintäaikaan pullistelevat toisilleen, saattaa härkälinnun mekkalaa kuulua myöhäänkin iltayöstä, naurahtaa Tyyskä.

Härkälinnun ääni soidinaikana kuulostaa härän mylväisyltä. Ääntä on verrattu myös sian kiljumiseen.

Tällä hetkellä härkälinnuilla voi olla jo munia pesissä. Juhannukseen mennessä poikaset siirtyvät pesistä uimaan.

Suomalaisen oloinen lintu

Härkälintu kuuluu uikkulintujen heimoon, joista tunnetuin on silkkiuikku. Etelä-Karjalassa tavataan runsaasti myös mustakurkku-uikkua, joka pesii rehevillä järvillä. Härkälintu suosii puolestaan karumpia vesistöjä.

- Härkälintu on hyvin ylväs lintu. Sillä ei ole ehkä yhtä komeita töyhtöjä kuin silkkiuikulla, mutta se on silti hieno lintu. Härkälinnulla on jämäkkä habitus ja se on hyvin suomalaisen oloinen, kuvailee Tyyskä.

Härkälinnut eroavat silkkiuikuista myös siinä, että ne elävät yksittäisinä pareina. Silkkiuikkuyhteisössä saattaa olla jopa 70 pesää samassa ruovikossa.

- Härkälinnut ovat yksilöllisiä, ne eivät elä kolhooseissa, sanoo Tyyskä.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala