Suomen tiedepalkinto professori Simo Knuuttilalle

Vuoden 2011 Suomen tiedepalkinto on myönnetty professori Simo Knuuttilalle. Professori Knuuttila on toiminut Helsingin yliopiston teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian professorina vuodesta 1981 lähtien. Knuuttila on alallaan tällä hetlkellä arvostetuin suomalainen tiedemies.

Kotimaa

85 000 euron suuruinen palkinto luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen Akatemian järjestämässä Tiedefoorumissa tiistaina.

Simo Knuuttila on julkaissut suuren määrän korkeatasoisia kansainvälisiä tutkimuksia eurooppalaisen filosofian ja teologian kehitysvaiheista. Simo Knuuttila tunnustetaan laajasti näiden alojen näkyvimpiin tutkijoihin maailmassa.

Suomen tiedepalkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta. Palkinnon saajasta päättää opetusministeri Suomen Akatemian esityksestä.

Lähteet: YLE Uutiset