STX Finland saa tukea uuden Viking Linen rakentamiseen

Telakkayhtiö STX Finland saa tukea uuden Viking Linen matkustaja-aluksen rakentamiseen. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puoltaa 11 miljoonan euron innovaatiotuen myöntämistä STX Finlandille.

talous

Innovaatiotukea voidaan myöntää uuden aluksen kehittämiseen ja suunnitteluun. Tukiehtoihin kuuluu, että alus on rakennettava Suomessa ja että tukea hakeva yritys on rekisteröity Suomeen.

STX:n hakema innovaatiotuki liittyy uuden Viking Linen polttoaineena käyttämään luonnonkaasuun ja sen ympäristöystävällisyyteen. STX arvioi, että luonnonkaasun käyttäminen voisi jatkossa tuoda yhtiölle hyvän kilpailuvaltin telakkateollisuuden vaikeassa nykytilanteessa.

Viking Line ja STX Finland solmivat uuden aluksen aiesopimuksen viime lokakuussa. Yksi varsinaisen sopimuksen voimaantulon ehdoista oli ympäristötuki, jonka liikenne- ja viestintäministeriö päätti myöntää Viking Linelle viime joulukuussa. Laivan tilaussopimus varmistui tämän jälkeen.

STX:n Turun telakalla rakennettavan aluksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2013 alussa.

Lähteet: YLE Uutiset