1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Merimetsojen hävittäminen

Merimetsojen hävittämislupia haettu

Kristiinankaupungin ja Maalahden kalastusseurat hakevat lupaa merimetsojen hävittämiseen. Hakemuksissa haetaan lupaa kaikkiaan 400 linnun metsästykseen mutta myös munien sterilisointiin.

Kuva: YLE / Jani Aarnio

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen erikoistutkija Hans-Göran Lax tekee päätökset luvista vielä ennen juhannusta. Laxin mukaan kalastusseurat perustelevat poikkeuslupien hakemista merimetsojen kalastukselle aiheuttamilla ongelmilla.

- Kristiinankaupunki on nyt täydentänyt hakemustaan monta kertaa. Aluehan on ihan lähellä Lapväärtinjoen suistoa, missä on uhanalaisia meritaimenia. Se on aika hyvä perustelu, että miksi siellä pitäisi sallia jonkintyyppinen metsästys. Maalahdessa puolestaan on vedottu Maalahden siikaan. Kalastusseura on istuttanut ja yrittänyt vahvistaa siikakantaa saaristossa, Lax kertoo.

Suurin lintukolonia sijaitsee edelleen Oravaistenlahdessa. Siinä on kaikkiaan 700 paria, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen erikoistutkija Hans-Göran Lax.

- Kyllä se on kasvanut aika reippaasti Oravaisten kolonia. Nmä muut on vähän vaikeampi laskea, kun ne on välillä tuhottu. Kolonia on vaikkapa kasvanut vähän, ja joku on sitten vaan päättänyt että tähän saareen nämä ei sovi ja omalla luvalla tuhonnut niitä kolonioita, Lax kertoo.

Laxin mukaan kalastajat soittavat huolestuneina, että heidän alueellaan on merimetsoja.