Tieto veripulasta sai luovuttajat liikkeelle

Tieto Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verivarastojen niukkuudesta sai luovuttajat selvästi tavanomaista vilkkaammin liikkeelle. Helatorstain vapaapäivän vuoksi Veripalvelu saa kuitenkin taas normaalia vähemmän verta, joten SPR toivoo, että luovuttajien into jatkuu edelleen.

Kotimaa

Etenkin ryhmän O- verestä oli Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa suuri pula, joka kuitenkin helpotti, kun tieto saavutti luovuttajat.

- Heti torstaina ja vielä perjantaina luovuttajia oli selvästi tavallista enemmän. O- -ryhmän luovuttajia oli paikoitellen jopa 10 prosenttia luovuttajista, mikä on todella hyvin, kun ottaa huomioon, että heitä on väestöstäkin vain noin 4-5 prosenttia, kertoi SPR:n verenluovutustoiminnan johtaja Satu Pastila YLE Uutisille.

Pastila kuitenkin huomauttaa, että repaleinen viikko helatorstain pyhineen näkyy heti verivarastoissa. Kaino toive on, että kansalaiset käyvät vielä alkuviikosta ja taas perjantaina ahkerasti luovuttamassa verta. Helatorstaina veripalvelutoimistot ovat kiinni.

Veripalvelu tarvitsee jatkuvasti noin 1 000 verenluovuttajaa joka arkipäivä.

Lähteet: YLE Uutiset