1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikuntatilat

Maakuntahallitus: Turku tarvitsee palloiluhallin

Maakuntahallitus kehottaa Turkua tekemään ripeitä päätöksiä palloiluhallin kanssa. Halli pitäisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti, mutta se ei saa olla muiden maakunnan urheilupaikkahankkeiden tulppana.

Caribia-hotellin hallista piti tulla palloilulajien koti. Kuva: YLE / Jouni Koutonen

Liikuntahalli on nyt merkitty rahoituslistalle vuodelle 2013 ja sen kustannusarvio on noin 12 miljoonaa euroa.

Seuraavan neljän vuoden aikana Varsinais-Suomesta on opetusministeriön rahoituslistalla yhdeksän liikuntapaikkahanketta. Maakuntahallituksen mukaan nämä kaikki vastaavat kuntien tarpeita.

Ensimmäisenä rahoituslistalla on vuodelle 2012 Vehmaan liikuntahalli, jonka kustannuarvio on 2,8 miljoonaa euroa. Valtion tuki hankkeelle on 600 000 euroa. Vuonna 2013 listalla on Turun keskustan liikuntahallin lisäksi Turun Uittamon uimahalli, jonka kustannus on 1,9 miljoonaa euroa. Samalle vuodelle on merkattu myös Taivassalon liikuntahalli, jonka kustannusarvio on 1,68 miljoonaa euroa, sekä Salon urheilukenttä ja Laitilan uimahalli, joidenka kustannusarvion on hieman alle miljoonan.

Vuonna 2014 listalla on Raision Kerttulin liikuntahalli (0.97 miljoonaa euroa) ja Pöytyän Kyrön maauimalan 1,2 miljoonan euron hanke.

Kaarinan kaupungin uimahalli löytyy listalta vuonna 2015. Sille on arvioitu hinnaksi 3,7 miljoonaa euroa.