Eläkeläiset pääsevät ilmaiseksi kuntosaleille

Sastamalassa yli 65-vuotiaat eläkeläiset pääsevät jatkossa maksutta kaupungin omistamiin kuntosaleihin. Maksutta pääsee elokuusta alkaen Vinkin vapaa-aikakeskuksen sekä Äetsän, Mouhijärven ja Suodenniemen kuntosaleille.

Sastamala
Punttteja kuntosalilla.
Yle

Sastamalassa päätettiin toukokuun lopulla muuttaa kunnan kuntosalit eläkeläisille maksuttomiksi. Aloite maksuttomuudesta tuli eläkeläisjärjestöiltä ja Sastamalan vanhusneuvostolta.

Riittävä kuntoharjoittelu edistää ikääntyvien toimintakyvyn säilymistä, ja vähentää muun muassa terveysmenoja, sekä kotihoidon kustannuksia, todetaan Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksessä.

Sastamalassa on käynnissä terveysliikuntaprojekti, jonka osana on käynnissä myös Voimaa vanhuuteen- ohjelma. Tavoitteena on luoda ikä-ihmisille parempia liikuntapalveluja ja näin parantaa elämänlaatua.

Muiden liikuntatilojen maksuttomasta käytöstä Sastamalassa päätetään erikseen vielä kuluvan vuoden aikana. Eläkeläisillä on lisäksi mahdollisuus hankkia seniorikortti yksityisille kuntosaleille. Korttia voi käyttää toukokuusta elokuun loppuun. Kaupunki tukee korttia 25 eurolla.

Lähteet: YLE Tampere