Melancholian vahva tunnelma tekee vaikutuksen

Ohjaus: Lars von Trier Alkuperämaa: Tanska, Ruotsi, Ranska 2011 Pääosissa: Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg, Kiefer Sutherland, Charlotte Rampling, John Hurt, Alexander Skarsgård, Stellan Skarsgård K-11

Aamu-tv

Kuten lähes aina, kun on paikalla ollut, sai tanskalaisohjaaja Lars von Trier tänäkin vuonna aikaiseksi kohua Cannesin elokuvajuhlilla. Porua ei tällä kertaa herättänyt hänen uusi elokuvansa, vaan ohjaajan elokuvan lehdistötilaisuudessa suustaan päästämät sammakot, joissa hän mm. sanoi ymmärtävänsä Hitleriä. Anteeksipyynnöistä huolimatta von Trier julistettiin Cannesissa ei-toivotuksi henkilöksi ja hän joutui poistumaan festivaalikaupungista. Huonosti kävi myös itse elokuvalle, joka oli ennakkoon asetettu varsin korkealle palkintoveikkauksissa. Elokuvan ainoaksi saavutukseksi jäi sen toisessa pääosassa nähtävälle Kirsten Dunstille myönnetty parhaan naisnäyttelijän palkinto.

Elokuvan nimi on Melancholia ja se kertoo masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivien sisarusten Justinen ja Clairen hajoamaisillaan olevasta, kaoottisestä elämästä ja perhesuhteista. Tapahtumien yllä leijuu maailmanlopun tunnelma kun Melancholia-niminen planeetta uhkaa törmätä maahan.

Melancholia ei olisi von Trierin tekemä elokuva, ellei se herättäisi katsojassa hyvinkin ristiriitaisia tunteita. Tarina alkaa ja loppuu todella komeilla kuvakavalkadeilla, joissa sen päähenkilöt Claire ja Justine nähdään maailmanlopun tunnelmissa. Näiden Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan alkusoiton tehostamien jaksojen välissä nähdään kaksi, tärisevällä käsivarakameralla kuvattua jaksoa sisarusten ja heidän rikkinäisen perheensä elämästä.

Ensimmäinen osa on omistettu masennuksesta kärsivälle Justinelle ja siinä kuvataan hänen suureellisia, täysin pilalle meneviä häitään. Toisen jakson päähenkilönä on ylellisessä talossaan maailmanlopun ahdistusta kärsivä Claire (Charlotte Gainsbourg). Paikalle saapuu myös Justine toipumaan hääkatastrofistaan ja miettimään mitä loppuelämällään tekisi. Kaiken taustalla siis leijuu tuo Melancholiaksi nimetty planeetta, jonka kiertorata joko saattaa tai ei saata sen törmäyskurssille maapallon kanssa.

Melancholian lähtökohtana ovat kuulemma olleet, vakavasta masennuksesta elämänsä aikana kärsineen von Trierin omat, ydinsotaan liittyneet lapsuuden pelot. Enemmän kuin elokuva maailmanlopusta, Melancholia tuntuu olevan von Trierin omaa terapiaa ja psykoanalyysia, joihin nuo maailmanlopun ja perheen hajoamisen teemat liittyvät.

Vaikka elokuva tarinansa puolesta jääkin melko käsittämättömäksi, niin sen vahvat tunnelmat tekevät kieltämättä vaikutuksen. Tunnelmien puolesta ihan oman lukunsa muodostavat nuo alun ja lopun, taidehistoriallisia viitteitä sisältävät, vahvat apokalyptiset jaksot, joiden kuvajaiset jäävät pitkäksi aikaa viipyilemään katsojan verkkokalvoille.

Lähteet: YLE Uutiset / Esko Rautakorpi