Romanikerjäläisten asia jäi pöydälle Helsingissä

Helsingin kaupunginhallitus ei maanantaisessa kokouksessaan ottanut kantaa romanikerjäläisten asemaa käsittelevään raporttiin, vaan asia jäi pöydälle äänin 8-7.

Kotimaa
Romaneiden luvaton leiri Kalasatamassa.
YLE

Kerjäläisongelman käsittelyn jatkamista kannattivat kaupunginhallituksen jäsenet Asko-Seljavaara (kok.), Hakola (kok.), Halla-aho (ps.), Oker-Blom (r.), Rissanen (kok.), Männistö (kok.) ja Rautava (kok.).

Asian jättämistä pöydälle kannattivat jäsenet Bryggare (sd.), Peipinen (vihr.), Kantola (sd.), Moisio (vihr.), Ojala (vas.), Pajamäki (sd.), Puoskari (vihr.) ja Tuominen (vihr.).

Kerjäläistyöryhmä ehdottaa raportissaan muun muassa, että luvattomat leirit puretaan ja lasten kerjäämiseen puututaan.

Kalasatamassa sijaitseva romanileiri oli määrä tyhjentää tiistaihin mennessä, kun Sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen jatkoaika päättyy. Sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä tosin epäilee, ettei leiri tyhjenny ilman häätöä.

Häätöpäätös on puolestaan haettava käräjäoikeuden kautta, mikä edelleen pitkittää tilannetta.

Nuorisoasiainkeskuksen osastopäällikkö Leena Ruotsalainen taas epäilee, ettei Kalasatamassa aloiteta mitään toimia, ennen kuin kaupunginhallitus ottaa kerjäläisasiaan asiaan kantaa.

Helsinki aikoo esittää valtioneuvostolle, että valtio laatii valtakunnalliset toimintalinjaukset kunnille romanikerjäläisten kohtaamisesta.

Kerjäläisiä koskevan raportin käsittely jäi pöydälle myös edellisessä kokouksessa.

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjesti maanantaina Senaatintorilla romanien tukimielenosoituksen.

Lähteet: YLE Uutiset