Mökkisaunassa on miehen hyvä olla

Suunvuorossaan Lahden Radion toimittaja Tapani Ripatti osoittaa, että kaksi on maailmassa onnellista; oravainen sammalvuotehessa ja mies mökkisaunassa.

Suunvuorot
Saunan ikkuna
Saimaata voi ihastella myös saunassa.YLE / Sanna Niskanen

Muistatteko laulun, jossa oravainen makeasti sammalvuotehessa makoilleessaan tuumaili, että on kaukana kavala maailma. Samanlaiset mietteet tulvivat mieleeni viime keskiviikkoiltana. Olin juuri päässyt mökille vaimoni kanssa, kun uutiset alkoivat tyrkätä tietoa kariutuneista hallitusneuvotteluista.

Sen seurauksena mekin vietimme odotetun, pitkän viikonlopun ensihetket pohdiskellen asiaa, johon emme voineet vaikuttaa. Siis tärväsimme kaunista iltaa jonninjoutavaan jossitteluun; mitähän tästä nyt seuraa! Lopputuloksena totesimme, että kansa äänesti muutoksen puolesta, ja jos hallitus ei vaihdu, niin silloin kaiketi pitää vaihtaa kansa.

Kaukainen, kavala maailma oli tullut arvaamatta liki. Mutta annas olla, kun sain kannettua järvestä vedet saunaan, sytytettyä kiukaan alle valkean. Kun piipusta alkoi levitä lämpiävän saunan tuoksu, niin jo asettui arki aloilleen. Kavala maailma hallitusneuvotteluineen alkoi tuntua kaukaisilta.

Puulämmitteisen mökkisaunan kuumien kivien levittäessä löylyn lämmintä rauhansanomaa meille ylälauteen asukkaille ei aika enää edennytkään tik-tak, vaan syvänä hengityksenä ja kivistä nousevina sihahduksina.

Ymmärsin hyvin oravaisen onnellisen olotilan, vaikka meillä oli sammalvuotehen sijaan lauteet ja kuusen keinuvan latvuksen asemesta pikkuisen mökin pikkuinen sauna.

Edellisen kerran saunoessani mökillä, koivut olivat arkaillen antaneet vehreyden läpäistä oksien pinnat, mutta niin pieni ja hento oli sävy, että ei sitä tohtinut vihdaksi muokata.

Nyt saapuessamme rantapuiden oksat kaartuivat kohti järven pintaa lehdistä raskaina, sisälehdoissa koivun vehreä tuoksu huumasi. Sieltä vaimoni oli käynyt saunan lämmetessä taittamassa kesän ensimmäisen vihdan.

Hän oli painanut vihdan lehdekset vedellä täytettyyn löylykiuluun hautumaan ja kun heitin koivuisella vedellä löylyä, niin illan hämärtämän saunan täytti mehukas koivun tuoksu, johon pian sekoittui vihtomisen pehmyt mäiske.

Ja kun koivun taipuisat ja lehtevät oksat vihtoivat ihoani, niin tunsin, miten sen seitsemän stressiä ja pahan möykkyä sulivat jonnekin. Olin Jumalten keinussa. Aikani siinä vihdoin, aina välillä löylyä heitin ja sitten...

…sitten otin vihdan käsiini ja kevyesti tunnustellen painoin sen lehdet kasvoilleni. Hengittelin syvään nenän kautta sisään ja puhalsin suun kautta vielä hiukka arjen kangistamat henkäykset lehväsuodattimen läpi ulos. Tunsin nipistelyä poskillani ja otsallani, kun vihdan pehmyt autuus sukelsi sisääni. Se oli suurempaa kuin koivumetsän tuoksu. Nyt vihdan haju yhtyi keväisen koivun voimaan. Tunne eli sekä ympärilläni että sisälläni.

Ja kun tuon jälkeen pulahdin äiti Saimaan syliin, niin oivalsin uudella tavalla miltä oravaisesta sammalvuotehella tuntui. Hyvä oli miehen olla. Siinä hetkessä oli jotain jumalista, jotain perin alkukantaista voimaa, tunnetta, että tässä vedessä, sen rannalla olevassa pikku mökissä ja sen takaisessa metsässä on minun pyhättöni, josta löydän tarvitsemani onnen pikkuiset kikkareet. Saunassa sen oivaltaa, elämä on intohimo.

Lähteet: YLE Lahti / Tapani Ripatti