Apu: Itämetron laskelmia pimitettiin?

Apu-lehdessä ihmetellään sitä, onko Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto pimittänyt itämetroon liittyviä laskelmia. Myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy syyttää virastoa salailusta. Virasto kiistää salailun.

Östersundom
Sisäkuva Helsingin metrosta
Metrolla matkustavat saavat nauttia lauantaina musiikista.Jukka Koski / YLE

Lehden mukaan laskelmien perusteella pikaraitiotie paljastuu metroa halvemmaksi, tehokkaammaksi ja houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.

Apu on haastatellut kolmea kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsentä, joista kukaan ei ollut tutustunut laskelmiin ennen niin sanotun Östersundomin työohjelman hyväksymistä kokouksessa.

Lehden mukaan kaupunkisuunnitteluvirasto on jättänyt esittämättä lautakunnan poliitikoille kaksi keskeistä selvitystä, joiden laskelmat vaikuttavat oleellisesti käsitykseen metron kannattavuudesta. Selvitykset on tehty jo tammikuussa.

Lautakunnan hyväksymässä Östersundomin työohjelmassa sanotaan, että alueen joukkoliikenteen perusratkaisuna tulee olemaan metro.

Luonnonsuojelijat: Östersundomia suunnittelee kolme virkamiestä

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy arvostelee Helsingin kaupunkia suunnitteluaineiston salailusta ja vallan keskittämisestä Östersundomin kaavoituksessa.

Yhdistyksen mukaan asiakirjoja ei ole annettu edes keskeisten lautakuntien jäsenille, pyynnöistä huolimatta.

Valta Östersundomin ja siihen liittyvien Vantaan ja Sipoon lähialueiden suunnittelussa on annettu kolmelle virkamiehelle, väittää luonnonsuojeluyhdistys. Kolmen kunnan valtuustot pääsevät päättämään ainoastaan yleiskaavaehdotuksesta.

Yhdistys ei myöskään hyväksy suunnittelun kiireellistä aikataulua. Yhteisen yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee lausuttavaksi vasta syksyllä. Silloin yleiskaavaluonnosta Östersundomin osalta on jo valmisteltu pitkälle, sillä sen on esitetty valmistuvan syksyllä 2010.

Virasto kiistää salailun

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi kiistää, että virasto olisi pimittänyt Itämetrosuunnitelmia. Rajajärvi korostaa, että mitään päätöksiä Östersundomin joukkoliikenteestä ei ole vielä tehty.

Hän selventää, että kaupunkisuunnittelulautakunta päätti viimeisimmässä kokouksessaan vasta yleiskaavatyön käynnistämisestä.

Joukkoliikenneratkaisuista lautakunta päättää vasta vuodenvaihteessa.

Lähteet: YLE Helsinki