Suomalaisnainen aikoo valloittaa maailman korkeimmat vuoret

Ensimmäisenä suomalaisnaisena Mount Everestille noussut Carina Räihä aikoo jälleen tehdä historiaa. Vuorikiipeilijän on tarkoitus kiivetä ensimmäisenä suomalaisena jokaisen maanosan korkeimmalle vuorelle.

viihde
Carina Räihä
Carina Räihä.Carina Räihän kotialbumi

Espoolainen Carina Räihä on epäilemättä nainen, joka haluaa laittaa itsensä likoon, oli sitten kyse leipätyöstä tai harrastuksesta. Eilen hän aloitti uusimman harrastuksensa, jonka jäljiltä lihaksia vihloo.

- Uusin hulluuteni on triathlon. Kävin vetäisemässä leikkimielisen kisan, Räihä naurahtaa.

Uransa pankkimaailmassa vuorikiipeilijän hommiin vaihtanut Räihä myöntää hakevansa haasteita, joissa joutuu laittamaan itsensä peliin.

- Ihan tavallinen elämä ei oikein kiinnosta. Olen pienestä pitäen ollut ehkä hieman tavallista vilkkaampi ja asettanut itselleni tavoitteita.

Elämää nyt eikä vasta eläkkeellä

Täyskäännöksen tekemistä 40-vuotiaana edelsi tunne siitä, ettei ollut urallaan päässyt tekemään asioita, jotka olivat lähellä sydäntä.

- Minulle ne ovat urheilu ja liikunta. Halusin elää joka päivä enkä vain viikonloppuisin ja lomalla tai "sitten eläkkeellä". Noihin aikoihin sattui myös veljeni kuolema. Aloin ajatella, että mitä jos en pääsekään eläkeikään asti.

Maailman korkeimmalle huipulle nousu toteutti Räihän pitkäaikaisen haaveen. Sen jälkeen takki oli kuitenkin tyhjä.

- Saavutus oli kaksiteräinen miekka, sillä mahdottomalta tuntuneen tehtävän jälkeen tuli tyhjyys. Piti miettiä vähän aikaa, että mitä seuraavaksi. Oli tärkeää oivaltaa, että aina ei tarvitse mennä korkeimmalle.

Elbrusilta Vinsonille

Haasteita Räihä janoaa silti edelleen. Seuraava tavoite on legendaarisen 7summits -kierroksen kiipeäminen. Kierrokseen kuuluu jokaisen maapallon maanosan korkein vuori.

Kolmelle näistä Räihä on jo kivunnut. Mount Everestin lisäksi hän on saavuttanut Amerikkojen korkeimman vuoren Aconcaguan ja Afrikan korkeimman vuoren Kilimanjaron.

Jäljellä ovat Euroopan korkein vuori, Kaukasuksella sijaitseva Elbrus, Papua-Uusi Guineassa sijaitseva Oseanian korkein vuori Carstensz Pyramid, Pohjois-Amerikan korkein vuori Denal ja Antarktiksen korkein huippu Vinson.

- Ensi kevääseen mennessä pitäisi olla kaikki saavutettu, mutta vuorikiipeilyssä ei kaikki mene aina niin kuin suunnittelee. Tällä hetkellä esimerkiksi Elbrus on suljettu siellä muutama kuukausi sitten sattuneen terroristihyökkäyksen takia.

Lähteet: YLE Helsinki