1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Debit-maksukortti

Maksukortteja viedään harhauttamalla Lahden seudulla

Poliisi varoittelee maksukortteja anastavista ulkomaalaisista seurueista Päijät-Hämeessä. Maksukorttien tunnusluku on urkittu esimerkiksi kaupan kassalla ja kortti varastettu myöhemmin. Harhautukset ovat taitavia.

Kuva: Yle

Poliisin tiedossa on tapauksia, joissa maksukortin tunnusluku on urkittu esimerkiksi kaupan kassalla ja sen jälkeen kortti on anastettu laukusta harhauttamalla. Usein anastuksia valmistellaan isoissa kauppakeskuksissa tai marketeissa, joissa ostoksia tekevää seurataan ja sitten lähestytään näennäisesti viattomin tarkoituksin. Toisen henkilön pyyytäessä apua maksukortin omistajalta, toinen vie salaa kortin.

Maksukortteja on viety myös hisseissä, joissa tekijät ovat ahtautuneet kortinhaltijan lähelle. Joissain tapauksissa uhria on seurattu jopa kotiovelle ja neuvoa on kysytty vasta siellä- samalla on viety kortti.

Maksukorttien anastuksissa tileiltä nostetaan yleensä heti niin paljon rahaa kuin mahdollista.

- Tili pitäisikin sulkeä välittömästi, muistuttaa poliisi.

Myös tilin päiväkohtaiset nostorajoitukset vähentävät vahinkoriskiä. Tekijöinä poliisi pitää paikkakuntaa nopeasti vaihtavia ulkomaalaisseurueita.