Helsinki saa vaatelainaamon

Muotia voi kuluttaa ekologisesti, eettisesti ja yhteisöllisesti. Näin mietittiin helsinkiläisessä, maksuttomia lähimatkoja suunnitteleva matkatoimisto Nopsassa. Tuloksena syntyi vaatelainaamo.

Tulipunainen vyö vangitsee katseet. Kuva: YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö

Monelle naiselle on tuttu se tilanne, että täydestä vaatekaapista ei vain tahdo löytyä mitään päällepantavaa. Jotain uutta tekisi mieli, mutta harvalla on varaa designvaatteisiin, toisaalta hätäpäissään tulee tehtyä outoja ostoksia, jotka jäävät nurkkiin pölyttymään.

Lääkkeeksi tähän vaivaan toimii vaatelainaamo. Sen jäseneksi pääsee maksamalla 50 euron jäsenmaksun puolesta vuodesta. Sitä vastaan lainaamosta saa käyttöönsä kuukaudeksi vaatteen, kunhan pitää siitä huolta ja palauttaa sen alkuperäisessä kunnossaan laina-ajan päättyessä.

Nopsan vaatelainaamon idea on kopioitu Tukholmasta. Tunnettujen kotimaisten suunnittelijoiden asujen ja vintagevaatteiden lisäksi lainattavana on kenkiä ja asusteita. Jos laina-asu osoittautuu oikein mieleiseksi, sen voi lunastaa itselleen.