Väyrynen: Soinin EU-linja aivan oikea

Keskustanestori, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen tukee täysin perussuomalaisten tavoitteita muuttaa Suomen Eurooppa-politiikan linjaa. Keskustan presidenttiehdokkaaksi tähtäävä Väyrynen korostaa, että vanhan linjan jatkuminen ei vastaa vaalitulosta.

talous
Paavo Väyrynen.

Väyrynen tahtoo uskoa siihen, että eurokriittiset perussuomalaiset nousevat hallitukseen.

- Minulle sopii hyvin vireillä oleva kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten pohja. En vaan pidä sitä todennäköisenä. Helpommin toteutettava olisi SDP:n, keskustan ja perussuomalaisten hallitus, Väyrynen katsoo.

Tuolle jälkimmäiselle kokoonpanolle Suomen EU-linjan muuttaminen perussuomalaisempaan suuntaan ei Väyrysen mukaan olisi mahdotonta.

- On väärin sanoa, että minä olisin Soinin linjoilla. Soini sitä vastoin on tullut lähelle sitä, mitä itse olen ajanut, Väyrynen kuitenkin huomauttaa ja korostaa, että etenkin EU:n liittovaltiokehitystä pitäisi Suomen nyt alkaa vankasti vastustaa.

Väyrynen tahtoisi ennätysministeriksi

Nyt eduskunnasta pudonnutta Väyrystä kihelmöi mahdollsuus päästä maan pitkäaikaisimmaksi ministeriksi.

- Jos keskusta on hallituksessa, olen mielelläni käytettävissä valtioneuvoston jäseneksi, mieluiten ulkoministeriksi, Väyrynen ilmoitti torstain tiedotustilaisuudessaan.

Joka tapauksessa konkari tahtoisi pitää kiinni ministerinsalkustaan juhannukseen saakka, silloin hän saisi rekisteriinsä täydet 6 000 päivää ministerinä. Maan pitkäaikaisimman ministerin titteliin tarvitsisi vielä 169 lisäpäivää. Ennätystä pitää nyt hallussaan edesmennyt keskustavaikuttaja Johannes Virolainen.

- Totta kai nuo kiinnostavat, tästä on tullut minulle elämäntyö, Väyrynen valottaa.

"Uskon pääseväni presidenttiehdokkaaksi"

Keskustan presidentinvaaliehdokkaaksi tähtäävä Väyrynen aikoo aloittaa kampanjoinnin heti, kun maassa on uusi hallitus.

- Suomen poliittisessa kulttuurissa on outo asenne. Presidentintehtävään pitäisi suhtautua vastentahtoiseksi, eikä siihen ainakaan saisi pyrkiä, Väyrynen paheksuu ja aikoo painaa täysillä syyskuun esivaaliin asti.

- Uskon, että voitan jäsenvaalin ja minusta tulee keskustan ehdokas.

Soinille EU-sympatiaa uhkuva Väyrynen ei ainakaan vielä haaveile nousevansa myös perussuomalaisten presidenttisuosikiksi.

- Mistäpä sitä tietää, miten käy. Mutta uskon, että kaikki puolueet haluavat asettaa omat ehdokkaansa, Väyrynen muotoili tiedotustilaisuudessaan.

Lähteet: YLE Uutiset / Paula Pokkinen