Kakkublogeissa leikitään marsipaanilla ja väreillä - katso kuvat

Suomessa on satakunta kakkubloggaajaa, jotka esittelevät luomuksiaan muille kakkufanaatikoille. Ruskolainen Theresia Sundman on yksi heistä. Hänen blogillaan Nellyn inspiraatio on 700 seuraajaa viikossa.

Kotimaa
Cickan

- Kaikki lähti siitä kun sukulaisia oli tulossa käymään, ja etsin kakkureseptiä netistä. Kokeilin erään kakkublogin reseptiä ja innostuin itsekin, Theresia Sundman kertoo harrastuksestaan.

Lopulta Sundman perusti oman bloginsa, Nellyn inspiraatiot. Nousevana trendinä blogisfäärissä ovatkin muoti-, sisustus- ja ruokablogit. Kakkubloggaajat seuraavat tiiviisti toistensa aikaansaannoksia.

- On kiva jakaa saavutuksiaan muiden kakkuihin hurahtaneiden kanssa. Samalla kasvaa halu kokeilla kakunteossa jotain haastavampaa ja hienompaa, Sundman pohtii.

Interaktiivisuus on tärkeää kakkuharrastajien keskuudessa. Sundman kommentoi itsekin muiden tekemiä näyttäviä kakkuja.

Osa bloggaajista on tehnyt kauniista kakuista leipätyönsä aloittamalla kondiittorin uran, vaikka se vaatiikin tarkat hygieniasäädökset läpäisevän ammattikeittiön. Sundman haluaa pitää kakut harrastuksena.

- Leivon ystävieni ja sukulaisteni iloksi. En halua tehdä tästä ammattia, Sundman kertoo.

Lähteet: YLE Turku