1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

EHEC ei pelästyttänyt suomalaisia

Suomalaiset ostavat kasviksia entiseen malliin EHEC-kohusta huolimatta. Vihannesten ja hedelmien myynti ei ole notkahtanut Suomessa, kertovat SOK ja Ruokakesko.

Kuva: YLE

- EHEC ei ole vaikuttanut millään lailla ja tilanne on rauhallinen. Meillä ei ole myyty espanjalaista kurkkua, eikä saksalaisia ituja. Tällä hetkellä myydään lähinnä kotimaisia kasviksia, sanoo SOK:n päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu.

Hänen mukaansa suomalainen kuluttaja ei hevillä muuta ostotottumuksiaan. Kotimaisten vihannesten ja hedelmien kysyntään EHEC-kohu ei ole vaikuttanut.

Ruokakesko on arvioissaan hieman varovaisempi. Keskusliikkeen mukaan kohun vaikutusta kotimaisten tuotteiden kysyntään on vaikea arvioida.

- Vihanneskauppa käy kokonaisuutena hyvin, arvioi viestintäpäällikkö Kukka Eerola.

YLE Uutiset ei tavoittanut Ruokakeskon hedelmien ja vihannesten myynnistä vastaavaa ostojohtajaa Tarja Jukkaraa.