Anita Hirvosen kesään kuuluu järvijuoksua ja kukkien kastelua

Laulaja Anita Hirvonen on viihtynyt hyvin Hausjärven maaseudun rauhassa Hikiän kylässä. Hän asuu vanhassa Karhin koulussa. Perjantai-iltana Anita on mukana käynnistämässä TV2:den Kesäillan valssia.

Anita Hirvonen
Anita Hirvonen
Anita Hirvonen on mukana Kesäillan valssin 20-vuotiskesän avausjaksossa. Kesä menee taiteilijalla keikkailen, uiden ja kukkia kastellen.YLE / Miki Wallenius

Anita Hirvonen vaihtoi viime syksynä osoitettaan. Pitkäaikainen kotikaupunki Riihimäki jäi taakse kun uusi koti löytyi Karhin vanhasta koulusta Hikiän kylästä, Hausjärvellä. Kylä on tosin ihan Riihimäen naapurissa.

Perjantai-iltana käynnistyy taas TV2:den suosittu tanssiohjelmasarja Kesäillan valssi. Avausjakso on taltioitu toukokuussa Helsingin Pavilla. Ohjelman juontaa tuttuun tapaan Sari Tamminen, ilman Janne Katajaa tällä kertaa.

Anita Hirvosen lisäksi musisoimassa on avausjaksossa Eni Grön Hurma-orkesterin solistivieraana.

- Siellä oli paljon väkeä, ihana ilma ja mahtava tunnelma, Anita iloitsee.

Anita kertoo tekevänsä koko kesän keikkoja, mutta aikaa on myös uimiseen ja kukkien kasteluun.

- Teen neljä viisi keikkaa kuukaudessa, että siinä jää aikaa järvijuoksulle.

Anita on joutunut taistelemaan äänensä kanssa, mutta hoidot ovat purreet ja nyt työkalu on kunnossa.

- Juuri sen takia teen vähemmän keikkaa, että ehdin hoitaa sitä.

Lauantaina 11. kesäkuuta hän esiintyy Vantaalla Packaksen kartanossa vanhan ajan latotansseissa La Strada-orkesterin kanssa.

Lähteet: YLE Häme