Niinistöstä vihreiden uusi puheenjohtaja - Sinnemäelle murskatappio

Kansanedustaja Ville Niinistö on valittu puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Puheenjohtajavalinnasta järjestettiin ennakkoon neuvoa-antava jäsenäänestys. Niinistö sai 55,5 prosenttia annetuista äänistä. Äänestyksessä nykyinen puheenjohtaja Anni Sinnemäki tuli kolmanneksi ja Outi Alanko-Kahiluoto toiseksi.

talous
Ville Niinistö sai onnitteluja puoletovereiltaan tultuaan valituksi vihreiden puheenjohtajaksi.
Ville Niinistö sai onnitteluja puoletovereiltaan tultuaan valituksi vihreiden puheenjohtajaksi.Yle

Jäsenistä 65 prosenttia osallistui neuvoa-antavaan äänestykseen. Puoluekokous päätti valita äänestystuloksen voittajan uudeksi puheenjohtajaksi kaikkien ehdokkaiden suostumuksella.

Jäsenäänestyksen neljäs ehdokas oli Mika Flöjt. Puolueen jäsenille ennakkoon tehdyissä kyselyissä Niinistö oli ennakkosuosikki. Hänen voittonsa oli kuitenkin odotettuakin selvempi.

- Olen ilahtunut siitä, että näin suuri osa jäsenistöstä käytti ääntään ja hyvin otettu saamastani tuesta, Niinistö iloitsi valintansa jälkeen. Hän piti vihreiden äänestystä läpimurtona suomalaisessa puoluedemokratiassa.

Niinistö luonnehtii itseään vihreäksi sosiaaliberaaliksi. Hän haluaa myös palauttaa luonnon- ja ympäristönsuojeluteemat keskeiselle sijalle vihreiden politiikassa.

- Vihreiden on uskallettava tarjota ihmisen ja luonnon kannalta kestäviä vaihtoehtoja ja haastaa rajaton talouskasvun ihannointi, Niinistö linjasi puoluekokoukselle.

Sinnemäelle murskatapppio

Vihreitä kaksi vuotta johtanut Anni Sinnemäki suorastaan romahti jäsenäänestyksessä. Hän sai alle viidenneksen äänistä ja jäi kolmanneksi.

- Olin arvellut vähän niin, että Ville Niinistö saattaa tämän voittaa enkä suhtaudu siihen kovin synkästi, koska hänestä tulee erinomainen puheenjohtaja, Sinnemäki sanoi heti hävityn äänestyksen jälkeen.

Sinnemäki ei halunnut ottaa harteilleen marttyyrin viittaa vihreiden surkean vaalimenestyksen jälkeen.

Sinnemäen mukaan puheenjohtajalla on suuri merkitys vaalimenestyksestä.

- Mutta se ei tarkoita sitä, että vaalitappio olisi pelkästään puheenjohtajan syy, Sinnemäki pyöritteli.

Puheenjohtajaksi noussut 34-vuotias Niinistö on kotoisin Turusta. Eduskunnassa hän istuu toista kauttaan. Hän on aiemmin toiminut puolueen varapuheenjohtajana ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Niinistö on naimisissa Ruotsin vihreiden entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Maria Wetterstrandin kanssa. Heillä on kaksi lasta.

Kuopioon kokoontunut vihreiden puoluekokous valitsee sunnuntaina puoluesihteerin ja vihreiden varapuheenjohtajat.

Lähteet: YLE Uutiset