Terhi taituroi tangofinaaliin

Jyväskyläläinen Terhi Matikainen lauloi lauantaina Tangomarkkinoiden finaaliin Turussa. Uusi tangokuninkaallinen kruunataan Seinäjoella heinäkuussa.

tangot (tanssit)
Terhi Matikainen median tentattavana YLE Keski-Suomessa maaliskuussa järjestetyssä alkukarsinnassa.YLE Keski-Suomi

28-vuotias Terhi Matikainen on osallistunut Tangomarkkinoille jo kolme kertaa aikaisemminkin. Matikainen on myös kruunattu Humppakuningattareksi vuonna 2008 ja Lavatähti tittelin hän nappasi vuonna 2003.

Matikainen on ainoa keskisuomalainen, jonka tangotaival ylsi tämänvuotiseen finaaliin asti. Kaikkiaan Turussa käydyssä semifinaalissa oli mukana 16 kilpailijaa ja heistä 10 pääsi finaaliin.

Matikaisen lisäksi finaalissa laulavat Maria Tyyster, Sari Hellsten, Mervi Koponen, Heidi Pakarinen, Tino Ahlgren, Heikki Koskelo, Antti Ahopelto, Kalle Kaaja ja Tapani Kangas.

Vuoden 2011 tangolaulukilpailu jatkuu Seinäjoella torstaina 7. heinäkuuta järjestettävällä finaalin karsinnalla. Vuoden 2011 tangokuninkaallinen kruunataan finaalissa lauantaina 9. heinäkuuta.