Suurisavotta-ryhmä vaatii metsäyhtiöiltä korvauksia

Kolmen suuren metsäyhtiön vuosia jatkunut hintakartelli närästää yhä puunmyyjiä. Julkisuudessa vähätelty Stora Enson, UPM:n ja Metsäliiton kartelli on vähentänyt selvästi metsänomistajien luottamusta alan markkinajohtajiin.

metsäteollisuus

Nyt yksityishenkilön käynnistämä Suurisavotta-ryhmä kokoaa metsänomistajia vaatimaan korvauksia vuosina 1997-2004 menettämistään rahoista. Reijo Lahtosen mukaan aivan pikkusummia ei kannata lähteä peräämään.

- Kun puhutaan summista, niin kyse on 10 000 eurosta 500 000 euroon. Vahinkoa kärsineitä kun on 400 000, niin minulla on käsitys, että yksi prosentti, neljä tuhattametsänomistajaa voisi lähteä mukaan.

- Valtaosa metsänomistajista on herranpelkoisia, että eivät halua käsitellä tällaisia ikäviä asioita. Mutta jos tämä asia unohdetaan, eikä tähän puututa, niin sehän tarkoittaa sitä, että hyväksytään tällainen tapakulttuuri. Tämä pitää nyt lopettaa, sanoo Reijo Lahtonen

Oikeusprosessi on käynnistettävä ennen vuodenvaihdetta.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala