Uusia tukiasemia Pirkanmaalle - Nettitikku toimii paremmin

Pitkin Pirkanmaata on otettu käyttöön uusia Soneran 3G-tukiasemia. Esimerkiksi Tampereella on otettu käyttöön neljä uutta tukiasemaa. 3G-verkossa nettitikun ja älypuhelimen netin käyttäminen on sujuvampaa, mutta datasiirtonopuksissa voi silti olla hitautta.

Langaton tukiasema
Soneran 3G-kuuluvuuskartta
Kuvassa näkyy kuinka 3G keskittyy teiden ja taajamien läheisyyteen Pirkanmaallakin.YLE

Pirkanmaalla otetaan kuukausittain käyttöön uusia tukiasemia. Niitä lisätään taajamien, teiden, sekä vesistöalueiden läheisyyteen. Verkon maksiminopeuttakin ollaan nostamassa 16 Mbit/s -nopeuteen nykyisestä 7.2 Mbit/s -nopeudesta.

Katvealueita voi silti esiintyä muun muassa maaston, rakennusten, päätelaitteen, sääolosuhteiden, verkkotekniikan, verkon kuormituksen tai muun syyn johdosta. Datasiirtonopeuskin voi hidastua.

Tänä vuonna Sonera rakentaa Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen noin 160 tukiasemaa.

Uudet tukiasemat:

Akaa: Tyrisevän seutu ja osa päärataa Toijalan itäpuolella.

Ikaalinen: Teikankaan ja Kilvakkalan pohjoisosan alueet.

Juupajoki: Lylyn kylän seutu.

Kangasala: Ponsan kylä ja Pelisalmen seutu.

Lempäälä: Terveyskeskuksen lähiympäristö.

Parkano: Kuivasjärven, Vatajankylän ja Pihlajankylän alueet.

Tampere: Ilmarinkadun puolivälin lähiympäristö, Satamakadun itäpää, Papinkadun ja Satamakadun risteyksen seutu ja Sarankulman eteläosa.

Urjala: Pääskylän ja Tursan kylien seudut.

Vesilahti: Keskustan koulun lähiympäristö.

Lähteet: YLE Tampere