1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentokentät

Lentomatkustajia riittää, rojaltit viipyvät

Lappeenrannan lentoasemalla tehtiin viime kuussa kaikkien aikojen matkustajaennätys. Lentomatkustajia laskettiin 11 244. Lentokenttäyhtiö sen sijaan ei ole vielä maksanut kaupungille kuin pienen osan rojalteista.

Kuva: Yle Etelä-Karjala

Lappeenranta International Airportin toimitusjohtajan Juha-Pekka Paanasen mukaan suomalaiset ovat lisänneet kesää kohden lentämistä Ryanairilla. Eteläkarjalaisten lisäksi lentoreitit Lappeenrannasta kiinnostavat yhä enemmän myös lähimaakuntien asukkaita. Kentälle tälle vuodelle asetettu tavoite 110 000 matkustajaa ylittynee.

Paananen ei halua kommentoida LIAn ja kaupungin välisiä neuvotteluja lentokenttätuloja koskevan sopimuksen tulkinnasta. Hänen mukaansa ristiriitaa ei ole.

Lappeenrannan kaupunginlakimiehen Eero Immosen mukaan Lappeenranta International Airportilla on maksamatta kaupungille jo 130 000 euroa matkustajamääriin pohjautuvia rojalteja.

Rahaa pitäisi tipahdella kaupungin pöytälaatikkoyhtiön Fly Lappeenrannan tilille kuukausittain, kertoo Immonen. Viime vuoden puolella kaupunki sai rojaltituloja LIAlta 12 000 euroa.

Huomenna tiistaina uusi kaupunginhallituksen konsernijaosto käsittelee lento- ja lentokenttätoimintoihin liittyviä asioita, ja asiat etenevät kaupunginhallitukseen ensi maanantaina. Ainakin näiden linjausten jälkeen kaupunki ja LIA kokoustavat jälleen.

LIA saa tulonsa lentojen lähtö- ja tuloselvityksistä, pysäköintimaksuista sekä lentoaseman kioskista ja baarin maksamista provisioista.