Kumisaappaat loistovalinta vaellukseen

Luonnossaliikkujan kengät on syytä valita tarkoituksen mukaan. Lähiluonnossa ei raskaita vaelluskenkiä tarvita ja kumisaappaatkin ovat monilla vaelluksilla edelleen loistovalinta, sanoo neljä vuosikymmentä metsissä pyörinyt retkeilykouluttaja Raija Hentman.

Aamu-tv
Raija Hentman Aamu-tv:n vieraana.
Retkeilyvarusteet kehittyvät aina vain kevyemmiksi ja kestävämmiksi - ja kalliimmiksi. Mihin retkeilyvarusteissa kannattaa panostaa, siihen vastasi retkeilykouluttaja Raija Hentman.

Yle Aamu-tv:ssä tiistaina vieraillut Hentman käyttää itse vaelluksillaan kahden sukan taktiikkaa.

- Käytän alussukkaa ja sen päällä vaellussukkaa. Niitä on eri vahvuisia riippuen siitä, onko kesä vai talvi. Niissä on myös pehmusteita. Jalka pysyy kuivana, eikä tule hiertymiä, kun hiki siirtyy iholta pois, sanoo Hentman.

Raija Hentmanin mielestä taidot ovat edelleen retkeilyn ydin, eivätkä varusteet. Aloitaessaan harrastustaan 70-luvulla varusteet olivat painavampia ja epäkäytännöllisiä. Silloinkin tosin pärjättiin, vaikka varusteet olivat vielä luonnonmateriaaleista tehtyjä.

- Hyvien jalkineiden ei tarvitse välttämättä olla vaelluskengät. Kumisaappaat ovat erinomaiset myös. Ne ovat jääneet syrjään, mutta syyttä. Lenkkikengillä ei kannata lähteä Lappiin vaellukselle, mutta toisaalta, järeitä vaelluskenkiä ei tarvita Nuuksion metsissä tai lähiluonnossa. Jos jalat pettävät, niin sitten reissu on ikävä, Raija Hentman muistuttaa.

Lähteet: YLE Uutiset