Taide saapui Korpilahden satamaan

Korpilahden satamassa on tänä kesänä tarjolla entistä monipuolisempia taide-elämyksiä. Korpilahtelaisen käsityöläispariskunnan kunnostama vanha höyrysaharakennus avasi ovensa taiteen ja muotoilun ystäville viime perjantaina. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Höyry-gallerian tiloissa toimii emali- ja puukäsityömyymälä.

Korpilahti
Höyrygalleria Korpilahdella.
YLE Keski-Suomi

Vielä viime syyskuussa Korpilahden satama-alueella sijaitseva vanha höyrysaha etsi itselleen uutta omistajaa. Ainoan tarjouksen teki korpilahtelainen pariskunta, joka ryhtyi kunnostamaan tiloja taiteen tarpeisiin.

- Aika nopea päätös oli, että ei syyskuun alussa vielä tiedetty, että syyskuun lopussa teemme tarjouksen, kertoo puuseppä Arto Salminen.

Höyry-galleria tulvii historian havinaa

Aikaisemmin rakennus on ollut muun muassa paikallisten käsityöläisten näyttelytila. Nyt alakerta toimii emali- ja puukäsityömyymälänä ja yläkerta taidegalleriana. Myös vanhan höyrysahan lisärakennuksessa pidetään näyttelyitä. Paikan nimi, Höyry-galleria, viittaa rakennusten historiaan.

- Jotenkin se oli enemmän kuin luontevaa, että yläkerta olisi galleriatila ja nimikin luontevasti tuli entisen höyrysahan voimalaitoksen puolelta, että Höyry-galleriahan siitä tulee, emaloija Ulla Huttunen selittää.

Vanhaa on kunnostettu perinteitä kunnioittaen

Vanhaa höyrysahaa viilattiin edustuskuntoon viime talvena. Yli sadan vuoden ikäinen rakennus on Museoviraston suojelema kohde, mutta remontointi sujui kuitenkin yhteisymmärräksessä.

Suurimmat muutokset olivat sisälle rakennetut kierreportaat ja ulko-oven tekeminen, eikä museollakaan ollut mitään näitä suunnitelmia vastaan.

- Meillä oli tarkotuskin tehdä tämä rakennuksen ehdoilla. Tässä päädyssä on ollut aikasemminkin ovi ja kierreportaat sopivat hyvin tuohon paikkaan, se näyttää siltä, kun ne olisivat siinä aina olleet, Salminen sanoo.

Väsyneet mutta onnelliset yrittäjät

Aikaisemmin pariskunnalla oli pieni käsityökauppa viereisen satamakahvilan yhteydessä. Toimenkuvan laajeneminen gallerian pitäjäksi ja myös entistä suurempi myymälä ovat olleet suuri muutos elämässä.

- Iso harppaus tämä oli, mutta toistaiseksi tämä on tuntunut tosi luontevalle. Se johtuu siitäkin, että ollaan saatu hirveän mukavaa ja kannustavaa palautetta, Huttunen iloitsee.

Väsynyt mutta onnellinen kertoo nauraen olevansa myös pariskunnan toinen osapuoli.

-Oikein mukavat on fiilikset. Jotenkin tuntuu, että tässä on aina oltu, että hirveän hyvin on kotiutunut tähän, Salminen kertoo.

Lähteet: YLE Keski-Suomi