Pefletti oli polttaa saunan

Laudeliinan syttyminen tuleen aiheutti eilen uhkaavan palon Hollolassa. Nostavalla sijaitsevassa omakotitalossa saunottiin illalla kunnes kiukaan läheisyyteen jäänyt pefletti sytytti tulipalon.

Pefletti

Tuli ehti levitä saunan rakenteisiin ja vaurioittaa jonkin verran seinää, mutta palo ei levinnyt muualle taloon.

- Saunasta saa kunnostamalla vielä käyttökuntoisen, arvioi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari.

Palomestari kiittelee talossa asuvan perheen äitiä.

- Hän oli tehnyt nopeasti alkusammutuksen ja sulkenut oikeaoppisesti ovet sekä ikkunat tulen leviämisen estämiseksi.