Itämeren puolesta kokoustettiin pinnan alla

Sukeltajaliiton hallitus on pitänyt kokouksensa erikoisissa olosuhteissa Helsingin Uimastadionin hyppyaltaan pohjalla. Kokousta varten altaan pohjalle tuotiin kokoustilan kalusteet ja tarvikkeet ja osallistujat käyttivät laitesukellusvälineitä.

Sukeltajaliitto käsitteli Uimastadionin hyppyaltaan pohjalla pitämässään kokouksessa Itämeri-kampanjaa ja veneilijöiden sekä sukeltajien yhteistä vesiturvallisuutta. Liitto vastasi Helsingin ja Turun kaupunkien vuonna 2007 antamaan Itämerihaasteen, jossa pyydetään tekemään ympäristötekoja vesiluonnon puolesta.

Kokouksessa Sukeltajaliitto julkisti oman Itämeri julisteisiin -kampanjan, jossa kerätään sukeltajien ottamia kuvia merestä. Kampanja tuottaa sukeltajien Itämeri-julistesarjan. Kuvien tavoitteena on puhuttaa ja herättää ihmiset toimimaan paremman Itämeren puolesta.

Kokouksessa päätettiin myös käynnistää Sukeltajanlippu-kamppanja. Se on kansainvälisen merkkilippusarjan A-kirjainta edustava sinivalkoinen lippu ja varoittaa muita vesillä liikkujia vedessä olevista sukeltajista, joita veneilijöiden on vaikea havaita.